Kennel PARSONIAN

Kennelin omille kotisivuille pääset tästä


Kasvatan pienimuotoisesti parsonrussellinterrierejä kennelnimellä Parsonian. Minulla on ollut parsoneita vuodesta 1996 eli yli 21vuoden kokemus rodusta. Perheeseemme kuuluvat minun ja mieheni lisäksi muutama parsoni.

Asumme syksyt ja talvet Itä-Helsingissä, lähellä Viikin luonnonsuojelualuetta, loistavien ulkoilumaastojen keskellä, ja keväät ja kesät asumme Ahvenanmaalla saaressa. Omat koiramme ovat ehdottomasti rakastettuja perheenjäseniä, jotka ovat tiiviisti mukana kaikessa mitä teemme. Harrastamme koiriemme kanssa näyttelyitä, mejää/jäljestystä ja juoksutan koiriamme polkupyörän kanssa. Kesäisin uinti ja vesinouto on päivittäistä puuhaa. Käytän myös kaikkia koiriamme  ja jalostuskoirani luolatreeneissä ja testaan viettisyyttä. Kokeissa käydään toimivuuden mukaan. Olen Kennelliiton jäsen, SuKoKan (Suomen Koirankasvattajat ry) ja Parsonrussellinterrierit ry:n jäsen.

Kasvattajakurssin kävin syksyllä 2012, koska pitkäaikainen ajatukseni ja haaveeni oman kasvatustyön aloittamisesta varmistui mielessäni Mimin myötä; Mimi on osoittautunut kaikilta ominaisuuksiltaan aivan napakympiksi, eikä vähiten hurjan hienon luonteensa, vahvan hermorakenteensa ja käyttöominaisuuksiensa vuoksi. Ajatus Mimistä kasvatustyöni kulmakivenä sai minut lopulta aloittamaan oman kasvatustyön. Mimi on juuri sellainen parson kuin parsonin kuuluu olla - avoin, sosiaalinen, rohkea, vahvahermoinen ja rakenteeltaan sopiva toimimaan alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.

Parsonian- kasvattajanimi on hyväksytty heinäkuussa 2013. Ensimmäinen Parsonian pentue syntyi Mimille elokuussa 2013 Ahvenanmaalla. Kasvatan pienimuotoisesti eli pentueita tulee harvakseltaan, pentue vuoden, parin välein. Pyrin satsaamaan laatuun, en määrään.

Kasvatustyössäni painotan erityisesti koirien luonne- ja käyttöominaisuuksia sekä oikeanlaista rakennetta. Hyvä terveys on itsestään selvyys. Jalostukseen käyttämäni koirat ovat aina asianmukaisesti terveystarkastettuja ja geenitestattuja, ja ne ovat kaikilta ominaisuuksiltaan erinomaisia rotunsa edustajia; ulkomuodoltaan ja luonteeltaan rodunomaisia. Jalostusvalintoja pohdin pitkään ja huolella - jokainen pentue tulee olemaan huolellisen harkinnan tulos ja päämääränäni on kasvattaa hyväluonteisia, reippaita, sosiaalisia ja oikeanlaisen rakenteen omaavia parsoneita erilaisiin harrastuksiin. Rakenteeltaan ja luonteeltaan parsonin tulisi olla sellainen, että se kykenisi toimimaan itsenäisesti maan alla siinä tehtävässä mihin se on aikoinaan jalostettu.

Jokaisen yhdistelmän tulee olla sellainen, josta haluaisin itse pitää koiran kotonani. Terveen ja hyvän itsetunnon omaavan parsonin kanssa eläminen ja harrastaminen on mukavaa, hauskaa ja helppoa.

Meillä pennut kasvavat normaalin arkielämän keskellä tottuen ääniin, ihmisiin ja toisiin koiriin ja ystäviemme lapset käyvät sosiaalistamassa pentuja lapsiinkin. Pennut on totutettu normaaleihin hoitotoimenpiteisiin ja käsittelyyn sekä tutustutettu pantaan ja hihnaan. Pennunostajilta edellytän, että he ovat tutustuneet rotuun ja tiedostavat sen historian metsästyskoirana. Myyn pennut vain aktiivisiin, liikunnallisiin, RAKASTAVIIN; ulkoilusta pitäviin reippaisiin perheisiin tai harrastaviin perheisiin, joissa koira on perheenjäsen ja toivon (edellytän) myös, että koiran kunnolliseen tapakasvatukseen jaksetaan paneutua huolella jo pentuaikana. Parson sopii kuitenkin ihan tavalliseen perheeseen/tavallisille ihmisille, jotka viettävät  aktiivista elämää vaikkapa mökkeillen, harrastusten parissa ja luonnossa liikkumisesta nauttien. Tärkeää on, että ihminen ottaa koiran osaksi elämäänsä, ja tiedostetaan se, että jos käydään päivisin töissä niin iltaisin ei sitten ilman koiraa enää lähdetäkään minnekään.

Pennut luovutetaan aikaisintaan 7-8 viikon ikäisinä, useaan kertaan madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina pentupaketin kera. Toivon, että kasvattieni omistajat veisivät kasvattini ainakin kerran arvioitavaksi näyttelyyn. Lupaudun lähtemään mukaan ja tarvittaessa esittämään koiran näyttelyssä. Minä voin tarvittaessa auttaa ja opastaa myös trimmaamisessa. Kaikkiin muihinkin harrastuksiin (luola, mejä) tulen kannustamaan ja opastamaan kasvattieni omistajia kasvattieni kanssa mukaan :) Tulen myös järjestämään säännöllisen epäsäännöllisesti kasvattitapaamisia kivan yhdessäolon merkeissä. Olen kiinnostunut seuraamaan kasvattieni elämää ja kehitystä koko niiden eliniän ajan, ja minulta saa aina tarvittaessa tukea ja apua.

Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää!

Niina Karlsson
Hiihtomäentie 24
00800 Helsinki
puh: 045 633 0950
E-Mail: niinak69@gmail.com













































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti