maanantai 16. joulukuuta 2013

Messari 2013

Tuli viettettyä koko viikonloppu Messukeskuksen Koira 2013 -tapahtumassa. Kolme KV näyttelyä peräkkäisinä päivinä, ja yhteensä 23 000 koiraa ja 50 000 kävijää. Oli siellä vipinää.

Minä olin ilmoittanut Mimin ja Maisan Helsinki Winneriin 13.12 ja Voittaja -näyttelyyn 15.12. Perjantai olikin kaikista päivistä selkeästi rauhallisin, vaikka oli silloinkin kehiin ilmoitettu yhteensä noin 6 600 koiraa. Lauantaina oli Pohjoismaiden Voittaja (PMV) näyttely, johon oli ilmoitettu yhteensä 8 600 koiraa, ja sitten sunnuntaiseen Voittaja-näyttelyyn oli ilmottu 7800 koiraa.

Kuvia ei TAASKAAN tullut otettu itse, vaikka mulla olisi ollut uusi älypuhelinkin, jolla olisin helposti voinut näpsiä fiiliskuvia paikan päältä. Oli vaan jotenkin niin "hektistä" menoa. Paljon tuttuja ja kavereita ympäri Suomea oli tullut paikalle, ja kaikkien kanssa ei kunnolla edes ehtinyt juttelemaan :) Koiranäyttelyiden parasta antia ovatkin nuo hyvät ystävät! Ja tietysti, jos oma koira sattuisi menestymään, niin maistuuhan sekin hyvältä - voittoja vaan tulee harvoin kohdalle :) Näissä hommissa on parempi olla hyvä häviäjä, koska ihan varmasti useimmiten häviää kuin voittaa :D ellei sitten satu omistamaan jotain aivan ylivoimaisen upeaa koiraa, joka on miltei voittamaton. Harvemmilla meillä niitä kuitenkaan kotona asustaa :)

Minä olin kehässä perjantaina sekä Maisan että Mimin kanssa. Tuomarina oli hollantilainen Mieke Janssen-Kalshoven, joka tykkäsi TODELLA pienistä ja HYVIN laihoista koirista - eli ei ollut meidän päivämme. Maisa esiintyi todella hyvin, liikkui kauniisti ja hyvällä, vetävällä askeleella, ja poseerasi tosi hyvin, ja tuomari piti Maisasta hyvin paljon, sanoi rakastavansa tyyppiä - mutta Maisa oli hänelle aivan liian iso (lihava! - not!)
 :( Tuloksena siis (vain) NUO ERI NUK1 ilman SA:ta. Esiintyminen oli Maisalta ihan sitä parasta A-luokkaa - viimeksi oli samanlainen flow päällä Turussa viime tammikuussa, josta tuloksena olikin SERT ja ROP. Minä olin itse hyvin tyytyväinen siihen, että Maisa tuntui taas viihtyvän kehässä. Mimin esitin, vaikka tiesinkin, että tuloksena on luultavasti vain H....niin kuin sitten olikin. Mimi ei tällä kertaa ollut oikein näyttelykunnossa, turhan tanakka, koska on juuri näillä hetkillä aloittamassa juoksuja, ja turpoaa aina ennen kiima-aikaa. Tuomari ei myöskään pitänyt tyypistä, jota Mimi edustaa. Ihanaa oli arvostelussa se, että tuomari ylisti Mimin turkkia ja kehui sen olevan erinomainen turkki erinomaisessa kunnossa - samoin kuin tuomari kehui Mimin hännänkiinnitystä ja laskevaa selkälinjaa (sunking croup). Ei siis mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin.

Lauantaina oli siis PMV näyttely, jonne minä en ollut ilmoittanut koiria. Olin messukeskuksessa yhdistyksemme hallituksen kokouksessa, ja tulihan siinä samalla tietysti kannustettua muita kehän laidalla, ja tehtyä tietysti edullisia ja hyviä ostoksia. Meillä on tapana tällaisista isoista näyttelyistä ostaa suurin piirtein puolen vuoden ruoat ja palkkionamit kerralla - ja huomattavan edulliseen hintaan. Nytkin tuli haalittua joka päivä pari kolme kassillista. Koirat kiittivät.

Ei kaksi ilman kolmatta - joten sunnuntaina taas kello soimaan aamulla, ja ei kuin Messariin. Parsonien kehän arvioitu alkamisaika oli 12.15 ja tuomarina italialainen Alberto Marengoni. Maisa ja Mimi olivat kumpikin taas kehässä. Maisa ei esiintynyt ollenkaan niin hyvin kuin perjantaina, eikä ollut oikein tuomarin tyyppiä, joten tuloksena oli EH NUK2. Petra esitti Mimin, joka ei ollut lainkaan kiinnostunut kehässä olemisesta - eikä jättänyt sitä näyttämättä. Suureksi ihmeekseni tuomari piti kovasti Mimin tyypistä, ja Mimi saikin hyvän arvostelun sekä lopulta tulokseksi EH AVK1 (=luokkavoitto.....oli ainoa koira, mutta ei kerrota kellekään ;) ) Olin huisin iloinen tästä, ja tuntui melkeinpä "voitolta".

Ihanaa oli tavat kaikkia ihania ystäviämme ja tuttaviamme eri puolilta Suomea. Minä myös tykkään Helsingin Messukeskuksen koiranäyttelyiden fiiliksestä ihan eniten - samoin kuin Tampere KV ja Turku KV ovat ihan must!  Laitan tähän yhdistyksemme lehden päätoimittajan Leena Mäkelän ottamia kuvia, joita sain käyttää. Koirat näyttävät ihan kivoilta, mutta se tyyppi siinä punaisessa asussa siinä vieressä ei ole ihan onnistunut ;)

Maisa tuomarin arvosteltavana pöydällä Helsinki Winnerissä.


Mimi tuomarin arvosteltavana pöydällä Helsinki Winnerissä.

Kennel Green Perry´sin kasvattajaluokassa Maisan kanssa. Vasemmalta järjestyksessä: Petra ja Luru, minä ja Maisa, London emäntänsä kanssa (jonka nimeä en juuri nyt muista) ja Mirka sekä Luka. Petravoitti kasvattajaluokan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti