tiistai 8. joulukuuta 2015

Treeniä, treeniä ja treeniä ja joulun odotusta




Sinne se taas on vierähtänyt tämäkin vuosi; viimeisiä viikkoja viedään. Blogin päivityksetkin ovat hieman...hmmm...jääneet vähemmälle huomiolle kun on ollut jonkin verran aktiviteetteja tässä viime aikoina. Joulukuu ei kelien puolesta näytä ihan perinteiseltä joulukuulta...tosin jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin tällaiset suht vehreät joulukuu-kuvat alkavat olla enemmän totta kuin tarua.
Kaikki nämä kuvat ovat marraskuun lopulta ja joulukuulta!!





Kuukausi meni ihan viuhahtaen ohi trimmatessa ja treenaillessa koiria. Eli meidän päiviimme kuuluu nykyään aika vauhdikasta menoa; treenaan tällä hetkellä kolmea koiraa pyörällä lenkittämällä, ja se se onkin kuulkaas niin kivaa puuhaa että ollaan jääty ns. koukkuun. Koirien ja emännän kunto nousee kohisten. Kummasti alkaa itsekin jaksamaan enemmän ja enemmän! Kolme kertaa viikossa 6-8 km kerrallaan ja useimpina päivinä treenaan kaksi koiraa, eli minä tyttö poljen ainakin sen 10-14km :) ja sitten useimmiten vielä muiden kanssa lenkille pyöräilyjen jälkeen....taidan olla ensi kesänä TODELLAKIN bikinikuosissa!





Nämä maisemat ovat Viikin koetilan tienoilta.



Ja Viikin Arboretumin luontopolulta.

Hakalan lintutornin kupeesta







Arboretum



 Mimi valmiina näyttelyyn


Helsinki Winner 5.12.2015
kuva: Leena Mäkelä


Ja tässä Morriksen eli Maisan pojan emännän Laura Mannisen näpsy minusta ja Mimistä kehien jälkeen:


 Sunnuntaina 6.12 eli Iitsenäisyyspäivänä olin Mimin kanssa Messarissa Rotutorilla Parsonpisteellä edustamassa rotuamme. Mimillä oli superkivaa. Rapsuttelijoita riitti yllin kyllin, ja varmasti taas muutama ihminen ihastui rotuun :) Voiko tähän tyyppiin siis olla ihastumatta?!?? :)



Tämä kuva on itseasiassa Lemmikkimessuilta marraskuulta, jossa olimme myös samoissa hommissa.
Kuvassa messutiimimme upea ja tehokas monitoiminainen Sari Kulju koirineen ja tietysti myös Mimi ja Lucy.


Itsenäisyyspäivän kuplajuomaa pitkän messuviikonlopun päälle :)


Messariviikonloppua ennen olimme viikolla Maisan, Miran ja Lucyn kanssa luolatreeneissä. Lucy meni kettua moikkaamaan ensimmäisenä, ja oli karvat aivan pystyssä ja HAUKKUI meidät melkein kuuroiksi. Tuo tyttö tykkää kyllä itse äänestään ;) Lucy oli kiinnostunut ketusta, ja se tuntui ärsyttävän neitiä, mutta pikku neiti ei vielä oikein tiennyt mitä sillä olisi kuulunut tehdä. Lucy päätti varmuuseksi haukkua ja paljon. Piti kuitenkin kohteliasta välimatkaa kettuun. Miralla sama juttu; ei yksinään oikein tiennyt mitä siltä odotettiin. Haukahteli muutaman kerran varmuudeksi, ja murisi vähän, mutta pysytteli kaukana ketusta. Maisa oli topakampi ja varmempi, mutta selvästi huomasin, että Maisa moneen kertaan katseellaan ikään kuin kysyi minulta, että "onko tää nyt ihan varmaan okei että räyhään tälle tyypille"? Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että tilanne oli Maisalle täysin uusi - Maisaa on aina kielletty räyhäämästä muille, joten se ei vielä ihan tohtinut päästää itseään irti. Sitten päätettiin, että koska nuo pikkutytöt elävät isossa laumassa, ja ovat tottuneet toimimaan muiden kanssa, niin otetaanpa kokeeksi Maisa mukaan vuorotellan sekä Lucyn että Miran kanssa tilanteeseen, ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. No, kun toin Maisan kehiin, niin juu, alkoi tapahtua :) Miran käytös muuttui selvästi hyökkäävämmäksi, ja se yritti koko ajan mennä lähemmäs ja ihan hyviä painostusyrityksen alkuja jo nähtiin. Miraa alkoi suorastaan oikein ketuttamaan lopputreeniä kohden, samoin kuin Maisaa, ja yhdessä tytöt yrittivät ihan painostaakin kettua ja käytös muuttui koko ajan varmemmaksi. Lucy oli samoin Maisan seurassa rohkaistuneempi menemään lähemmäs kettua haukkumaan, mutta piti vielä kohteliasta pientä välimatkaa. Kaikki olivat kiinnostuneita ja ärsyyntyneitä ketusta, vaikka vielä vähän mietitytti touhu. Nämä olivat tämän kauden vihoviimeiset

treenit, mutta tosi hyvä että saatiin kuitenkin nyt treenattua ekan kerran. Ensi keväänä jatketaan hommaa, ja uskoisin että ensi kerralla tytöt eivät suinkaan ole niin kohteliaita :)



Ja sitten laitetaan vain kuvakimaraa touhuistamme :)

Kyllähän meillä makoillaankin ja otetahan rennosti! Välillä on myös ihan pakko vahtia katua olohuoneen Kyttäyspisteeltä! Maisa ja Mira näyttävät esimerkkiä.



Aina aika ajoin kaupungin puolesta järjestetään mielenkiintoista ohjelmaa katutöiden merkeissä. Viralliset valvojat vahtivat töiden etenemistä.

Vahtiminen on rankkaa duunia, ja päälle on levättävä.


Mimi ja tyttärensä Lucy rentoutuvat tämänpäiväisten treenien jälkeen. Lucy ei tykkää kun kuvaan, ja näyttää hieman myrtsiltä :)


Mimi on käpyhullu, ja naama loistaa aivan erikoisella tavalla aina kun mennään metsään heittelemään käpyjä!

 Tällainen on Käpyhullun TUIJOTUS







Joulukuun Valoa :)




Tänään myös Lucy pääsi fillarilenkille.









Seuraavaksi Lucy korkkaa junnukehät Turku KV:ssa tammikuussa 2016, ja siitä se näyttelykevät sitten pyörähtää käyntiin. Ensi keväänä ja alkukestä meitä tapaa todennäköisesti aika monista näyttelyistä :) Ylihuomenna Lucy ja siskot täyttävät jo 9 kk! 


Marlon, Lucy ja Mira - meidän nuoriso :)

2 kommenttia:

  1. Pyöräily on varmasti kivaa koirien kanssa! Ollaan joskus kokeiltu, mutta mulla on koko ajan tunne, että koira sujahtaa sinne pinnojen väliin hetkenä minä hyvänsä, varsinkin jos näkee lajitoverinsa tai vaikka pupun ;) Onko sulla ihan hihna kädessä? Ihania kuvia ja rapsuja kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole aiemmin koskaan uskaltanut, kun olin varma että koirat ovat pinnojen välissä. Mutta Mimikin meni heti ekalla kerralla jo kuin olisi aiemminkin treenannut :) Koska olen oikeakätinen ja oikea on vahvempi käsi, niin mulla on koiran ihna vasemmassa kädessä, ja sillä toppuutan vauhtia ja ohjaan askellajin vaihdoissa. Koirilla on valjaat. Hihna on 120cm eli ei kovin pitkä. Hihnan lenkki on nykyään vasemmassa ranteessa Mimin ja Marlonin kanssa, ja Marlonin kanssa hihna roikkuu LÖYSÄNÄ ja Marlon ravaa kuin juna ihan pyörän vieressä. Kun tulee vastaantulijoita, koirakoita, lenkkeilijöitä tai pyöräilijöitä, niin otan hihnan lyhyelle ja vedän koiran vaivihkaa hyvissä ajoin ian viereeni ja hidastan vauhtimme aivan kävelyvauhtiin. Jos koira meinaa reagoida, niin keillän napakasti ja korjaan hihnalla nyppäisemällä kevyesti...tai lujempaa ellei mene jakeluun :) Mitään ongelmia ei ole kertaakaan ollut, ja kummallista kyllä, koirat eivät kauheasti edes halua kiinnittää huomiota muihin vaan paahtavat eteenpäin! Ohitukset sujuvat täysin hiljaisesti ja paljon sutjakammin kuin ilman fillaria! Marlon, joka ekalla kerralla yritti AINOASTAAN RAADELLA JA TAPPAA eturenkaan, oli viikon kuluttua aivan eri mies; kerran ärähti renkaalle, ja minä ärähdin sille ja korjasin hihnasta ihan viereeni ja olin vain päättänyt että nyt sitten mennään...vaikka vaan 5 metriä mutta mennään. Ja yhtäkkiä Marlon muuttui kuin patsaaksi, rauhottui, katsoi mua sillä lailla, että OKEI, mennään sitten. Ja siitä hetkestä tuo heppu on ollut ihan paras ravurini pyörän vieressä...se kaikkein helpoin juoksutettava...vaikka alkuun luulin että Marlonia en saa koskaan juoksemaan pyörän vierellä. Kannattaa vaan päättää että homma sujuu hyvin, ja ensin vaikka taluttaa koiraa siinä vieressä pikku lenkki, sitten kokeilla ottaa muutama polkaisu, ja jos koira on ok, niin pidentää matkaa. Meillä tähän meni siis Maronin kanssa ekan kompuroinnin jälkeen viikko taukoa ensikokemuksesta, ja sitten poika olikin miettinyt asiaa, ja totesi että hei täähän onkin HAUSKAA. Kannattaa vaan kokeilla rohkeasti.

      Ja vinkkinä sitten että jotta välttyisit kiertäjäkalvosimen tulehdukselta käsivarressa, niin joka lenkin jälkeen kunnon venyttely ranteisiin...ne nimittäin ovat alkuun kovilla koiran ohjaamisessa ja käsijarrujen kanssa. Silti käsijarrullinen pyörä on paras tähän hommaan ainakin minun mielestäni. Ja käytä kunnollisia rannetukia eikä alaselän tukeminenkaan ihan hölmöä ole; mulla on aina fillaroidessa kunnon tukikorsetti lantiolla ja molemmissa ranteissa pro-tuet. Keski-ikä ei näes tule ilman kremppoja ;)

      Poista