tiistai 23. heinäkuuta 2013

PARSONIAN

Mahtavaa! Toivomani kennelnimi on mennyt läpi! Ensimmäisellä kerralla yritin nimeä Pastorian mutta se ei mennyt läpi. Toisella kerralla laitoin sitten kolme nimiehdotusta, joista ensimmäisenä ollut Parsonian meni läpi - kivaa, sillä tätä nimeä todella toivoinkin. Se on mielestäni kaunis ja kuvaa hyvin rotua; kaikille tulee heti selväksi etten kasvata esimerkiksi alaskanmalamuutteja tai mopseja ;)

Minulla on pennuille jo nimetkin valmiina; muutama nimi mistä valita kummallekin sukupuolelle. Kaikki alkavat P:llä, ja teemana on Venäjä pentueen isän Miselin Moscow Lights´n kunniaksi.

Tänään rakennettiin Mimille hieno pentulaatikko (vaikka itse sanonkin ;) ). Sain ystävältäni lainaksi pentulaatikon, mutta se on nyt Helsingissä, jonne meidän oli alunperin tarkoitus palata ennen pentujen syntymää. Päätimme muutamasta hyvästä syystä jäädä tänne Ahvenanmaalle pidempään, ja Mimin pennut syntyvät nyt täällä. Kaupunkiin palaamme sitten kun pennut ovat muutaman viikon ikäiset.

Pentulaatikosta tuli siis oikein mukiinmenevä, vaikka Mimi ei siitä vielä olekaan ollut niin kiinnostunut -kävi kuitenkin kohteliaasti kokeilemassa ja ilme kertoi, että laatikko on Mimarin mielestä "ihan ok"...vaikka ei se nyt varmaan talon alle kaivettua kuoppaa voitakaan ;) ;) Ensin tarkoituksemme oli mennä ostamaan lautaa ja muuta tarviketta laatikon rakentamista varten, mutta eilen, kun olimme viemässä vanhaa pakastimen raatoa kaatopaikalle, bongasimme kierrätyskeskuksen pihalta tarkoitukseen oivasti sopivan kirjahyllyn. Tänään sitten sahasimme kirjahyllyn kahtia; osat päällekkäin, puulistoilla nips ja naps kiinni toisiinsa, ja voila! hieno ja toimiva pentulaatikko oli valmis. Kirjahyllyn materiaalina on ollut älyttömän tiivis ja tukeva vaneri, hiukan eri maata kuin nämä nykyiset lastulevy-viritelmät. Oikein ihmeteltiin Tommin kanssa, että miten onkin niin vahvaa vaneria; no syykin selvisi - hylly on aikoinaan valmistettu DDR:ssä. Made in Germany. Hyllyn takana oli vielä takuutekstikin valmistajalta ynnä muuta leimaa :) Hauska ajatus on miettiä, että kaiken muun lisäksi mitä tuo saksalainen kirjahylly onkaan todistanut, sai se nyt vielä uuden elämän kun kirjaimellisesti saa vielä todistaa uuden elämän syntyä. Jotenkin hyvä ajatus, eikö? Kuvamateriaalia seuraa myöhemmin :)

Nyt on sitten kaikki valmiina suurta H-hetkeä varten. Nyt on menossa vrk 47, ja masu on aika iso. Kuulin juuri, että Mimin emo on synnyttänyt kummankin pentueensa viikon etuajassa, joten saapa nähdä milloin täällä synnytetään. Alkaa muuten pikku hiljaa vähän jänskättää. Kaikkia tykötarpeita ollaan myös varattu ja päivystävän eläinlääkärin numero on kännykässä. Ja asuuhan tuossa ihan vieressä satakunta metsästysmäyräkoiraa maailmaan saattanut arvostettu kasvattaja :) Nyt vaan odotellaan ja nautitaan kauniista kesäpäivistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti