Mejäilyä

 Maisa alkumakauksella ottamassa hajujälkeä

Kaikista kuvista iso kiitos Anniina Simolalle

Sunnuntai aamuna meillä oli treffit kolmen kivan nuoren naisen kanssa Järvenpäässä ja sieltä lähdettiin porukalla ajalemaan syvemmälle metikköön, nimittäin verijälkien tekoon. Kysymyksessä on siis harrastusmuoto nimeltä metsästyskoirien jäljestämiskoe. Me siis menimme vaan treenaamaan, mutta kuka tietää vaikka joskus kokeisiinkin osallistuttaisiin, tuo meidän pikku kuopuksemme Maisa on ainakin ihan mejä-naisia :) eikä Mimikään hullumpi ole.

Ensimmäisen kerran kokeiltiin lajia Mimin kasvattajan luona kasvattajapäivillä viime syyskuussa. Maisahan oli silloin ihan pentu, vain 7kk:tta, mutta osoitti todellista lahjakkuutta lajiin ja osaa nenänkäytön. Nyt siis tämä oli elämämme järjestyksessä toinen kerta verijäljellä, mutta tästä se lähtee. Olemme ainakin kaikki innostuneita lajista, metsässä samoilu kun on aina kuulunut lempiharrastuksiin.

Jenni Kunnaala lupautui opastamaan meitä muita noviiseja, ja kaiken kaikkiaan meitä oli metsässä tänään 4 koirakkoa (+ Balmer). Iso kiitos Jennille vielä tätäkin kautta, päivä oli oikein onnistunut ja hyvässä seurassa ja kivan harrastuksen parissa raikkaassa ulkoilmassa muutama tunti hurahti nopeasti!

Me teimme porukalla kaikenkaikkiaan kolme suhteellisen pitkää harjoitusjälkeä tänään, ja Jenni opasti meitä kokeita silmällä pitäen, eli jäljet tehtiin koe-tyyliin. Saimme monta hyvää ja kullanarvoista vinkkiä tulevaisuutta ajatellen. 

Verijäljen tekoon tarvitaan naudan tai hirvieläimen verta, noin puoli litraa riittää mainiosti kolmeen harjoitusjälkeen, palkkio eli kaato, mieluiten peuran sorkka tms., jälkiliina koiralle (6m pitkä), tavallinen pesusieni ja muutama metri pakkausnarua sienen vetoa varten ja merkkejä jäljen merkkausta varten, vaikkapa Jenniltä saadun vinkin mukaan, kirkkaan oranssiseksi maalattuja pyykkipoikia, jotka osoittautuivat todella käteviksi. (Jos maalaat puisia pyykkipoikia itse, ne pitää ensin maalata valkoisella pohjavärillä ja vasta sitten kirkkaan neon oranssilla, joka kuulemma näkyy metsässä kaikkein parhaiten!) Ja niitä pyykkipoikia pitää olla paljon!!!

Kokeessa jälki on piirretty karttaan ja se suunnistetaan kompassin kanssa, mutta harjoitusjäljet teimme ilman suunnistamista. Mejä-kokeesta ja sen kulusta voi lukea lisää vaikkapa täältä Suomen Kettuterrierit ry:n sivuilta: http://www.foxterrier.fi/paasivu.htm tai Kennelliiton sivuilta: http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/668A8B58-6590-430D-A94C-4AAB29BBF731/9297/Mej%C3%A4s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6st%C3%B6.pdf

Lyhykäisesti siitä, miten me siellä metsässä liikuttiin; porukalla vedettiin jälki, yksi aina merkkasi jälkeä edeltä Jennin ohjeiden mukaan pyykkipojilla, joita laitettiin muutaman metrin välein, kuitenkin aika paljon näin harjoitusjälkeen, että pystyimme hyvin helposti seuraamaan itse jälkiä, ja sitten aina yksi meistä tuli viimeisenä vetäen pitkässä narussa perässään vereen kostutettua sientä. On hyvä pitää mielessä, että sieni tulee porukasta AINA VIIMEISENÄ, jotta ihmiset eivät sotke verijälkeä tallomalla sen päälle ja kuljettamalla verta kengänpohjissaan sinne ja tänne. 

Yleensä jäljen tekeminen aloitetaan noin 60m päästä tiestä ja alkuun tehdään aina ns. makaus, eli maata poistetaan kengillä noin 30x30cm alueelta, sitten sieni asetetaan makaukselle ja sen päälle lorautetaan verta kummallekin puolelle ja tupsutellaan sienellä muutamia kertoja makausta, jotta tulee hyvä hajujälki, ja sitten vain lähdetään etenemään haluttuun suuntaan; kannattaa tarkkailla maastoa ja edetä maaston ehdoilla. Jälkeä on hyvä tehdä erilaisiin maastoihin ja erilaisissa sääolosuhteissa, jotta koira tottuu työskentelemään vaihtelevissa masstoissa eri säätilojen vallitessa. Harjoitusjäljet teimme samoin kuten AVO-luokan jälki tehtäisiin, niin että siihen tulee kaksi kulmaa eli makausta ja alkuun sekä loppuun tehdään makaukset. Viimeisellä makauksella koiraa odottaa palkkio eli kaato eli tässä tapauksessa tuore peuransorkka. Aina alkuun ja loppuun sekä noin 10 metriä ennen kulmia (eli makauksia) laitetaan tuplamerkit, jotta jäljen opastaja tietää missä kohdin on tulossa makaus tai kaato. 

...ja sitten mentiin! Maisa painelee määrätietoisesti nenä maassa kiinni jäljellä

Koiraa saa opastaa ensimmäisen 10 metrin ajan kokeessakin, mutta sen jälkeen koeolosuhteissa koiran ohjaaja ei saa ohjata eikä auttaa koiraa, vaan koiran tulee työskennellä omatoimisesti. Koira siis kulkee valjaissa 6 metrin jälkiliinassa. Ensimmäisen 10 metrin matkalla ohjaaja voi kuljettaa koiraa lyhyessäkin hihnassa ja ohjata ja kannustaa jäljelle, mutta sen jälkeen ohjaajan tulee pitää aivan liinan päästä kiinni ja antaa koiran kulkea vapaasti. Harjoittelu kannattaa suorittaa kokeenomaisesti ainakin mikäli mielii joskus kokeisiin! 

Tänään juuri tuli todistettua se, että koirat työskentelevät hyvin erilaisilla tavoilla; koira voi käyttää joko maavainua (kulkee nenä kiinni suhteellisen lähellä maata ja jälkeä) tai ilmavainua, jolloin koira seuraa jälkeä ehkä kauempaakin ja ottaa hajun korkeammalta ilmasta. Esimerkiksi omat koiratnMimi ja Maisa työskentelevät hyvin erilaisesti, silti kumpikin hyvin tehokkaasti. Maisa on hyvin jälkiuskollinen ja käyttää maavainua, eli kulkee uskollisesti nenä jäljessä kiinni hukkaamatta tai herpaantumatta siitä ja työskentelee rauhallisesti ja määrätietoisesti voimakkaasti keskittyen. Mimi sen sijaan ottaa vainun ensin maasta ja sitten ampaisee aika kovaa vauhtia liikkeelle ja kulkee jäljellä hyvin nopeaan tahtiin ja käyttää enimmäkseen ilmavainua. Välillä Mimipysähtelee ja kävelee hetken ympäriinsä ja suunnistaa sitten takaisin jäljelle. Moni erehtyy luulemaan, että tällä lailla työskentelevä koira olisi hukannut jäljen, kun se saattaa kulkea hieman jäljen sivussa, mutta Mimikin palasi aina tosi hyvin jäljelle takaisin eikä suinkaan hukannut sitä, vaikka välillä kävikin "suunnistamassa" kauempaa. Ilmavainua käyttävä koira saattaa saada hajun ilmasta, jostain toisesta suunnasta, missä jälki kulkee, koska haju kulkeutuu tuulen mukana, ja tämäkin tuli tänään nähtyä, kun Mimi oikaisi yhden kulman ohi, kun voimakas tuulenpuuska toi hajun etäämpää sen sieraimiin. 

Koiran kuuluu makauksien kohdalla merkata ne. eli ilmaista ohjaajalle makaus; toiset koirat kuopivat maata veren kohdalta, toiset vain pysähtyvät hetkeksi haistelemaan tarkemmin, jotkut asettuvat makaamaan sen päälle, yhtä kaikki, se on kaikki makauksen ilmaisemista ohjaajalle. Koiran kuuluu siis reagoida makauksiin eli se ei saa vain ohittaa niitä. Lopussa koiraa odottaa viimeisellä makauksella kaato eli sorkka. Jotkut koirat ovat sorkasta aivan innoissaan ja alkavat riepotella sitä tai ottavat sen suuhunsa, toiset kaivavat sen maahan eli peittävät sen maalla ja jotkut vain nuolaisevat tai haistelevat sitä; nämä kaikki tavat ovat hyväksyttyjä tapoja ilmaista kaato ohjaajalle.

Harjoitusjälki voi olla minkäpituinen tahansa, mutta kokeissa AVO-luokan jälki on 900-1000m. Harjoituksissakin kannattaa pyrkiä tekemään jäljestä suhteellisen pitkä ja tarpeeksi haastava eli käyttää erityyppisiä maastoja vaihtelevasti; välillä voi edetä avoimessa metsässä ja välillä taas vetää jälkeä pahankin ryteikön läpi, jotta koira tottuu jäljestämään erilaisissa maastoissa.

Maisan kanssa edetään jäljellä

Meillä oli tänään suhteellisen pitkiä harjoitusjälkiä ja välillä mentiin tosiaankin kunnon puskien läpi. Meidän Mimi tykkäsi välillä oikaista ryteiköt, tänäänkin huomasin, että sillä oli tosiaankin ihan kunnon ilmavainu jäljestä, ja ihan selkeästi jätti yhden ryteikön väliin ja oikaisi suoraan koska tiesi selvästi missä jälki kulkee vaikkakin se oli metrin, parinkin päässä. Maisa sen sijaan tallustaa uskollisesti jäljellä minkä tahansa ryteikön tai pusikon läpi, juuri siitä missä jälki kulkee. Tänään näin pari muutakin erilaista suoritusta, ja kaikki olivat yhtä hyviä. Kimpassa mejän harrastaminen on senkin vuoksi hauskempaa, että näkee muidenkin kuin omien koiriensa työskentelyä - hyvästä seurasta puhumattakaan!

Balmer pääsi myös jäljelle, mutta vaari oli väsyttänyt itsensä riekkumalla lämpimässä autossa pari tuntia, joten Balmerilla ei enää puhti riittänyt jäljestämiseen. Vanha herra sai kuitenkin mielenvirkistykseksi käppäillä omassa tahdissaan jälkeä pitkin, ja aina välillä nuuskutteli tarkkaankin maata. Kaadolla sitten vaarikin innostui ja varsinkin sen jälkeen kun päästiin pois ryteiköstä alkoi askel vetämään vinhaa vauhtia ;)

Tosi kiva aamupäivä mejäilyn merkeissä! Jennille suuren suuri kiitos tästä opastuksesta, saimme monta hyvää vinkkiä. Tästä on hyvä jatkaa. Minusta on myös todella kivaa, kun Maisallekin on löytynyt se ihan ikioma, rakas harrastus, missä se on lahjakas. Mimillä on ykkösenä nuo luolakoirahommat ja sujuu tuo jäljestäminen Mimiltäkin melko sutjakkaasti.

Maisa kaadolla

Luolakoirien kouluttaminen

Ajattelin koota pienimuotoisen koosteen luolakoirien koulutustoiminnasta. Lisäilin linkkilistalle linkit myös Suomen Kettuterrierit ry:n sivuille, joissa on mielestäni kaikkein tyhjentävimmin ja parhaiten selostettu mitä luolakoirien koulutus on ja miten siinä edetään. Suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille lukemaan. Luolakoirien KOULUTTAMISESSA tulee pitää mielessä se asia, että se EI ole harrastus, vaan kyseessä on koiran harjoituttaminen ja jalostusominaisuuksien selville saaminen ja riistalla on tarkoitus aina treenauttaa mahdollisimman vähän.

Minä tutustuin lajiin viime syksynä, kun veimme Mimin ensimmäistä kertaa luolatreeneihin keinoputkille Vihtiin tarkoituksenani selvittää koirani taipumukset jalostusta silmällä pitäen. Keinoluolassa harjoittelu on paras vaihtoehto valmennettaessa nuorta koiraa metsästystoimintaan tai selvitettäessä sen taipumuksia. Luolakoirien ominaisuuksia mitataan taipumuskokeissa ( LUT). Keinoluolassa tapahtuvassa harjoittelussa voidaan täysin valvotuissa olosuhteissa edetä koiran kykyjen mukaan aiheuttamatta vammoja kummallekaan osapuolelle. Nuoren koiran kouluttamisessa on tärkeää, että se perustuu myönteisille kokemuksille. Kokeissa ja harjoituksissa saa käyttää vain tarhassa syntyneitä taysikasvuisia tarhakettuja eli puna- tai hopeakettuja eikä otteita saa päästä syntymään.

Ensimmäisellä treeni kerralla koiran annetaan tutustua riistaan ja kaikkiin hajuihin aivan rauhassaja mikäli koira reagoi toivotusti eli rohkeasti ja osoittaa painostusta eli alkaa voimakkaasti haukkua riistaa, sen jälkeen koiraa voidaan ensimmäisen kerran kokeilla laittaa putkistoon. Tässä kohtaa on tärkeää, että koiraa, joka ei osoita kypsyyttä ja rohkeutta, ei pakoteta putkistoon. Koiraa ei saa koskaan pakottaa putkistoon tai kohtaamaan riistaa vaan kaiken tulee tapahtua koiran omasta halusta ja aloitteesta. Luolakoiran koulutuksessa maltti on valttia. Yleensä alle 10kk:n ikäistä pentua ei tule viedä luolatreeneihin. Poikkeuksiakin tietenkin on. Mimi oli ensimmäistä kertaa luolatreeneissä vähän alle kaksi vuotiaana, jolloin koiralla on yleensä tarpeeksi itsevarmuutta kohdata riista. Mimi suhtautui riistaan niin varmasti, että se sai mennä jo ihan ensimmäisellä treenikerralla putkistoonkin ja painosti siellä riistaa voimakkaasti.

 Mimi tutustumassa putkistoon ensimmäisellä kerralla

Mimi painostaa riistaa

 Mimiä kokeillaan ensimmäistä kertaa laittaa putkeen; Mimi painostaa putkessa riistaa, joka on reikäluukun takana.

Mimi on putkessa, joka on suljettuna.

 Mimi on otettu putkesta pois

Treenien ja kokeiden jälkeen on hyvä muistaa, että koira käy edelleen kovilla kierroksilla ja on viettien sekamelskassa - koiraa on hyvä suorituksen jälkeen pitää vaikka hetki sylissä tai kävellä sen kanssa jonkin aikaa ulkona ennen kuin se laitetaan kuljetusboksiin tai autoon.

 Mimi ja Maisa odottavat vuoroaan malttamattomian autossa.

Herra Balmerkin oli kettua moikkaamassa. Balmerin mielestä kettu oli ihan pöh! eikä sille tarvinnut rähistä, kun sehän jo makasi mytrona lattialla ja oli sitä paitsi häkissä...näitä vanhoja herroja ei enää niin vain hetkauta moiset ketut ;)

Treenien sopiva väli on yleensä noin kaksi viikkoa, koiraa ei tule kyllästyttää ja väsyttää treeneillä. Kaiken minkä koira oppii treeneissä, se muistaa koko ikänsä. Koiran turhaa treenausta tulee välttää. Koiraa treenataan niin vähän kuin mahdollista! Mimin kanssa kävimme kolmessa treenissä ennen ensimmäistä koetta, joka oli joulukuun alussa 2012 Loviisassa. Mimin olisin voinut viedä kokeeseen jo kahden treenin jälkeen koska se osoitti vahvaa taipumusta.

Ja minä sain taas oppia kantapään kautta seuraavan asian; koira kannattaa viedä kokeisiin samaan paikkaan, missä on treenattukin. Useimmat koirat toimivat kokeessa paremmin samassa putkistossa, jossa ovat treenanneet. Myöskään narttua, jolla on valeraskaus tai juoksu (juoksuaikaisen nartun SAA viedä kokeeseen, mutta se suorittaa kokeen aivan viimeisenä!) ei kannata viedä kokeisiin, narttukoirien hormoonit saavat ne toimimaan yllättävilläkin tavoilla kokeissa, tai ne eivät toimi ollenkaan. Meille kävi niin, että Mimi kieltäytyi menemästä ahdingosta ensimmäisessä kokeessaan, vaikka ahdingon läpäisy ei sille ole koskaan ollut juttu eikä mikään eli "ammattisanastolla" ahdingon läpäisy on ollut aina vaivaton. Meille kävi siis niin, että minä innostuksissani ilmoitin Mimin ensimmäsiin kokeisiin Loviisaan, jossa emme siis olleet koskaan aiemmin käyneet ja Mimillä oli valeraskaus juuri alkanut ja olen aivan varma, että näistä syistä johtuen koe meni mönkään. Tämän jälkeen kokeneet harrastajat neuvoivat minua, että koiraa ei kannata viedä kokeisiin uppo-outoon putkistoon, siis jos haluaa päästä hieman helpommalla. On luonnollisesti koiria, jotka toimivat missä ja milloin vain. Tämä siis yleensä ottaen koskee ns. "kaupunkikoiria" eli koiria, jotka kuitenkin elävät arkielämäänsä kaupunkimaisissa olosuhteissa eivätkä ole alituiseen kosketuksissa metsän ja riistan hajuihin. Mimin kasvattaja Eija ilmaisi asian niin, että kaupunkikoirat eivät yleensä tunge päätaan suin päin kaikkiin mustiin koloihin vaikka olisivatkin hyvin riistaviettisiä. Allekirjoitan tämän omien kokemusteni perusteella. Ja kuten aina, toki on poikkeuksiakin, tämä on aina tärkeää muistaa mainita :)

Kokeista saa tietoa kennelliiton tapahtumakalenterista valitsemalla kokeet ja LUT: https://omakoira.kennelliitto.fi/tapahtumakalenteri/frmTapahtumakalenteri.aspx ja jos on kysyttävää, koeilmoituksissa on aina ilmoittautumisia vastaanottavan henkilön yhteystiedot, jolta voi tarvittaessa saada lisätietoja.

Kokeet etenevät seuraavanlaisesti: Koepaikalle täytyy saapua ajoissa, ensimmäseksi on paperien ja rokotusten tarkastus ja ilmoittautuminen sekä koemaksun suoritus. Ylituomari pitää alkuun puhuttelun, jonka jälkeen arvotaan koejärjestys eli jokainen ohjaaja menee vuorollaa nostamaan numeronsa. Kun järjestys on arvottu alkaa koe tyhjän luolaston tarkistuksella, joka siis suoritetaan arvotussa numerojärjestyksessä. Kannattaa aina pitää silmällä niitä paria koirakkoa, jotka ovat ennen omaa numeroa, niin tietää valmistautua. Koiraa ei kannata liian aikaisin ottaa ulos kuluttamaan energiaansa turhaan vinkumiseen ja hyörimiseen. Kun kaikki ovat suorittaneet tyhjän luolaston tarkastuksen, alkaa riistakoe samassa järjestyksessä. Ne koirat, jotka eivät hyväksytysti suorittaneet tyhjän luolaston tarkistusta, suljetaan pois riistakokeesta. Tätä tapahtuu kuitenkin aika harvoin ja riippuu paljon tuomarin linjasta; toiset ovat tiukempia kuin toiset. Kaikkien kokeeseen osallistujien pitää olla paikalla loppuun asti, se kuuluu koekäytäntöön. Viimeiseksi on aina koetulosten luku ja palkintojen jako. Ainoastaan riistakokeesta suljetut koirakot voivat poistua paikalta. Kokeessa voi olla mahdollista suorittaa myös tyhjän luonnonluolan tarkastus, joka mainitaan aina erikseen koeilmoittautumisessa. Kaikissa kokeissa se ei ole mahdollista. Koiranhan on valioituakseen saatava kaksi B-tulosta, yksi A-tulos ja suorittaa hyväksytysti tyhjä luonnonluolan tarkastus. Tästä kokeen kulusta voi lukea lisää Kettuterrierit ry:n linkistä LUT.

Me kävimme huhtikuun alussa kerran treeneissä ja olin ilmoittanut Mimin viiteen kokeeseen tälle keväälle. Aika suurin odotuksinkin, koska Mimi on aina toiminut treeneissä todella upeasti ja toimii riistan kanssa hienosti. Ensimmäiset kokeet olivat 2.5 Vihdissä, ja kuten pelkäsinkin, niissä kompastuskiveksemme muodostui Mimin liian suuri innokkuus ja ääntely tyhjän luolaston tarkastuksessa. Lisäämistäni linkeistä (Suomen Kettuterrierit ry: LUT) voi lukea tarkemmin kokeen kulusta, se on siellä selitetty aivan loistavasti, joten en puutu siihen sen yksityiskohtaisemmin. Kaikille asiaa harrastamattomille kuitenkin selvennykseksi, että koe muodostuu kahdesta osiosta; tyhjän luolaston tarkistuksesta ja itse riistakokeesta. Tyhjän luolaston tarkistus tarkoittaa putkistoa ilman riistaa ja sen tulisi olla äänetön eli koira ei saisi haukkua tyhjässä luolastossa, koska riistahaukku on aina metsästäjälle oikeassa metsästystilanteessa merkki koiran löytämästä riistasta.

Ensimmäisessä kokeessa Mimin tie torppaantui siis tähän; turhaa ja KOVAA haukkua tyhjässä luolastossa, suljettiin sen vuoksi pois riistakokeesta. Mimi liikkui tyhjässä putkistossa paljon ja suoritti ihan kunnon tarkastuksen, mutta tuomari piti Mimiä putkistossa melko kauan, ja lopulta kun etsintä ei tuottanut tulosta eli riistaa ei löytynyt, se purakautui turhautumishaukkuun kummallakin päätypesällä. Useimmille tuomareille riittää, kun koira kertaalleen käy putkiston läpi suhteellisen äänettömästi ja se riittää, mutta tällä kertaa tuomarille ei riittänyt se, että Mimi suoritti itse luolaston tarkastuksen laajalti ja hiljaa, vaan tuntui ainakin näin noviisista, että tuomari suorastaan odotutti, että koira turhaantuu ja alkaa haukkua. Tuomareilla on siis erilaista linjaa näissä asioissa.

Etukäteen pelkäsinkin näin tapahtuvan, koska treeneissä Mimi osoitti sellaista innokkuutta ja itsevarmuutta työskentelyssään riistan kanssa, joten ajattelin mielessäni että mitenkähän se Mimi nyt hiljaa malttaa olla kun tuolla intensiteetillä painelee ahdingosta sisään.. Opin tästä ensimmäisestä kokeesta pari muutakin juttua: paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, ainakin puoli tuntia ennen kokeen alkua, varsinkin jos koiran kanssa on tämän tyyppisiä ongelmia eli että koira käy kovilla kierroksilla ja vireystaso on hyvin korkealla. Koiran innokkuutta kutsutaan vireystasoksi. Se, että koira alkaa jo ennen treeni/koepaikalle saapumista vinku/läähättää ym tarkoittaa, että se on siirtynyt hyvälle vireystasolle. Neuvoksi ovat minulle viisaammat antaneet; että jos koira on erittäin riistaviettinen, hyvin innokas ja vireystaso on hyvin korkealla, sen kanssa kannattaa olla treeni/koepaikalla hyvissä ajoin, jotta se saa rauhoittua ja tasaantua ennen suoritusta, ja tällaista koiraa ei kannata lainakaa kiihdytellä vaan pikemminkin rauhoitella. Pissata ja kävelytä koiraasi heti paikalle saavuttuasi ja laita se sitten boksiin odottamaan. Puhele sille rauhallisesti äläkä kiihdytä. Meillä esimerkiksi sanaa "kettu" en käytä muutoin suin silloin kun Mimi on menossa putkeen, jossa on riista. Silloin kun se menee tyhjään putkistoon yritän rauhoitella sitä mm. silittämällä rauhallisesti. Pettymyksemme oli luonnollisestikin suuri kun emme päässeet edes riistakokeeseen :( ja pahinta oli minusta nähdä Mimin pettymys kun se ei enää päässytkään sinne luolastoon uudelleen, sen kierrokset olivat korkealla ja ilmassa oli suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua.

Kokeista kannattaa muistaa se, että ne EIVÄT OLE KILPAILUITA koirien kesken, vaan tarkoitettu ainoastaan koirien taipumusten arviointiin. Eli se, että koirasi ei joskus onnistu kokeessa, merkitsee vain sitä että sillä hetkellä sinä päivänä koirasi ei toiminut, ja siitä ei kannata masentua. Jos haluaa kilpailla koiransa kanssa kauneudesta tai nopeudesta, LUT-kokeet eivät ole sitä varten ;) Kokeisiin kannattaa mennä avoimin mielin eikä suuretn odotusten paineessa-asia joka toisinaan on kilpailuviettisille ihmisille vaikea ymmärtää ;)

Tätä kokemusta viisaampana menimme kaksi päivää ennen seuraavaa koetta 9.5 treenaamaan tyhjää putkistoa. Loppujen lopuksi sain Mimin suoriutumaan siellä ihan kohtalaisesti, vaikkakin intoa oli edelleen kovasti. Itse ajattelin treenien jälkeen, että tokkopa Mimi kokeessa suorittaa tyhjää luolaston tarkistusta täysin hiljaa - eikä suorittanutkaan. Mimi oli huomattavasti rauhallisempi, varsinkin kun tein kaikki toimenpiteet ennen suoritusta juuri niin kuin aiemmin kerroin. Mimi eteni tyhjässä putkistossa aluksi aivan hiljaa, pientä intohaukahdusta lukuunottamatta (joka on sallittua) mutta lopulta kun riistaa ei löytynyt, se purkautui taas haukkumiseen. Tällä kertaa tuomari (Pekka Tyrkkö) päästi Mimin läpi ja pääsimme riistakokeeseen. Normaalisti, jos koira ääntelee tyhjässä luolastossa, sitä ei yleensä välttämättä suljeta pois riistakokeesta,, vaan ääntely laskee kokonaissuorituksen pisteitä. Eli otetaan esimerkki; jos koira osoittaa erinomaista riistatyökentelyä ja hallitsee suoritusta riistakokeessa ja ansaitsisi suorituksellaa täydet B-44 pisteet, mutta ei ole suorittanut täydellistä tyhjän luolaston tarkistusta ja on äännellyt siellä, se laskee kokonaissuorituksen pisteitä esimerkiksi B-43  tai B-42.

Mimi siis pääsi riistakokeeseen ja olin todella iloinen siitä. Ajattelin että nyt ei ole mitään hätää koska Mimi on aina toiminut todella hyvin riistan kanssa. Mutta mitä tapahtuikaan; Mimi menee innokkaasti putkistoon ja kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta jää minun tyrmistyksekseni painostamaan riistaa hakupesän vasemman luukun kohdalle eikä suostunut lähtemään liikkeelle siitä. Kokeessa koiran on otettava kontakti riistaan 10 minuutin kuluessa tai suoritus on hylätty. Minulle ilmoitettiin että aika oli melkein täysi, jolloin minulla eli ohjaajalla oli mahdollisuus luovutta ja koira saa suorituksesta LUT- sen sijaan että saisi LUT0. En ymmärtänyt lainkaan miksi Mimi käyttaytyi niin kuin käyttäytyi, se on aina liikkunut putkistossa vikkelästi ja sulavasti ja aivan varmasti osaa etsiä sieltä riistan. Olin ihmetyksestä (ja pettymyksestä) ymmyrkäisenä.  Kokeen jälkeen kuulin, että ketun liikkumisessa hakupesästä oli ollut jotain hämminkiä, jonka seurauksena tuomari oli palauttanut ketun takaisin hakupesään. Kokeessahan sekä ketun että koiran kuuluisi edetä hakupesästä suoraan eteenpäin. Mimin kohdalla kettu oli ilmeisesti edennyt suoraan vasemmalle vasempaan päätypesään, josta tuomari oli sen palauttanut takasisin hakupesään, mutta tästä oli jäänyt voimakkaampi hajujälki siihen vasempaan putkeen, jolloin Mimi jäi siihen koska yritti epätoivoisesti seurata ilmeisesti sitä voimakkaampaa hajujälkeä. Tuomarin mielestä käytös oli ymmärrettävää mutta yhtä kaikki suoritus hylätty. Näin siis tällä kertaa. Kyllähän koiran tulee mielestäni osata liikkua putkistossa ja hakea riista sieltä, ja olihan Mimilläkin mahdollisuus siihen, mutta tällä kertaa Mimi oli sitä mieltä että hänhän menee tuosta missä se voimakkain haju on. Itse mietin jälkeenpäin, että koska Mimi oli kolme kertaa aiemmin ollut tyhjässä putkistossa, ja muistan selvästi miten se haki riistaa kiertämällä kumpaankin päätypesään eikä löytänyt riistaa sieltä, niin se ehkä päätti nyt että ei käytä niitä reittejä mitkä oli kolme kertaa aiemmin todennut kannattamattomiksi vaan menee nyt ikäänkuin "suoraan". Koiran aivoituksiahan me emme tiedä, mutta oman koiransa tuntee kuitenkin aika hyvin, ja Mimistä olen tämän kahden ja puolen vuoden aikana oppinut sen, että sillä on voimakas riistavietti ja se on hyvin rohkea ja mutta ei tyhmänrohkeä vaan älykäs koira, joka toimii järkevästi tilanteessa kuin tilanteessa ja käyttää paljon päättelykykyään. Niinpä nuo mietelmät eivät ole ehkä niin kaukaa haettuja. Päätin kuitenkin jättää loput keväälle suunnitellut kokeet väliin tällä kertaa ja antaa ajan kulua. Tässähän ei kuitenkaan ole kiire minnekään :)

Helpompia koiria kokeessa ovat luultavimmin sellaiset, jotka eivät liikaa pähkäile ja harkitse vaan syöksyvät tekemään. Toisaalta taas käytännön metsästystyössä oikeissa luolastoissa, joilloin vastassa on pienpetoja ja aika usein jopa mäyriä, on koiran (sekä metsästäjän) eduksi että koira toimii järkevästi eikä ainakaan suin päin nappaa riistasta kiinni, jolloin asettaa itsensä mahdollisesti turhaan aaraan. Varsinkin mäyrien kanssa liian kiihkeät nuoret koirat ovat vaarassa. Tästä olen keskustellut muutamien metsästäjien kanssa, ja useimmat ovat sitä mieltä, että monesti ne kokeissa  helposti A-tuloksia salamannopeilla suorituksillaan napsivat kiihkeät koirat eivät suinkaan välttämättä ole niitä parhaimpia metsästyskumppaneita - niiden kanssa tulee useasti  enemmän eläinlääkärikuluja, kun niitä joudutaan parsimaan mäyrän tai ketun jäljiltä. Tätäkään ei tietenkään pidä yleistää! Aivan varmasti on lukuisia kolmella kokeella valioituneita valioita, jotka ovat erinomaisia metsästyskoiria käytännön työssä, itse pääsin erään sellaisen parsonin työskentelyä seuraamaan viime kevättalvena. Itse en ole todellakaan asiantuntija koska en ole metsästäjä, olen vain suuresta mielenkiinnostani johtuen haastatellut muutamia metsästäjiä aiheesta, ja tämä on monen mielipide. Tämä on aihe, josta juttua riittäisi varmasti  tuntikausiksi. Ja varmasti on paljon ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä että minä en tiedä yhtään mistä puhun :)

Meidän koekautemme päättyi nyt sitten tältä erää tähän, nuo kokeet ovat melko "kallista harjoittelua". Ja aina tarvitaan mukaan myös hippunen onnea, ja sitä meillä ei tosiaankaan ole ollut. Tärkeintä on nyt antaa ajan kulua ja koiran kypsyä. Useimmiten palaset loksahtavat kohdilleen ihan itsestään, kun koiralle annetaan mahdollisuus kypsytellä kaikkea kokemaansa ja oppimaansa. Koirahan ei milloinkaan unohda näitä oppimiaan asioita. Tärkeintä on ollut testata Mimin taipumuksia riistalle, ja niitähän sillä on vaikka muille jakaa. Minulle se on ollut erityisen tärkeää jalostustyötä ajatellen, jotta tiedän millaisen yhdistelmän teen. Mimihän jää mammalomalle seuraavista juoksuista (joita parhaillaan odotellaan alkavaksi), ja sulhanenkin on katsottu jo vuosi sitten valmiiksi. Pentueen isäksi olen valinnut Miselin Moscow Light´sin (Urho), joka on metsästysvalio KVA-M ja toimii erittäin hyvin käytännön metsästystyössä. (Urho on myös C.I.B eli kansainvälinen muotovalio.) Kiinnostuneet voivat lukea yhdistelmästä lisää Pentuesuunnitelmista.

Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen, että satuimme ostamaan Eijalta tämän kullanmurun nimeltä Mimi (Kamunkorven Marsipaani-Miisu), joka on tutustuttanut minut metsästyskoiran sielunelämään ja on luonteeltaan ihastuttavan avoin ja sosiaalinen, sellainen koira joka tekee täysillä kun on sen aika ja osaa myös rauhoittua. Koira, jolla on hyvä riistavaisto ja toimii hyvin metsällä tai taipumuskokeissa, toimii hyvin missä tahansa harrastuksessa. Ja se, että nämä "oikeat metsästyskoirat" olisivat kaikille rähiseviä ja hankalia kovakalloja, ei pidä lainkaan paikkaansa - hyvän riistavietin omaava toimiva metsästyskoira on yleensä kotioloissa mitä lauhkein kumppani.

Luolakoiratoiminnan lisäksi aloittelemme MEJÄ harrastusta, josta siitäkin voi lukea lisää tuolta linkkilistasta. Mimin kanssa jatketaan näitä koehommia sitten ensi keväänä ja sitä ennen Mimi pääsee kertaalleen kokemaan oikean luonnonluolaston metsästystilanteessa, koska uskon että siitä voisi olla hyötyä Mimille tässä prosessissa. Ja ennen kaikkea minua kiinnostaa eritoten se, miten Mimi toimii oikeassa metsästystilanteessa, sehän oikeasti ratkaisee onko koira oikeasti hyvä luolakoira vai ei. Koiran valioituminen keinoluolilta ei takaa sitä, että koira olisi vielä toimiva ja hyvä metsästyskoira oikeissa metsästystilanteissa. Keinoluolillahan ei päästä arvioimaan lainkaan esimerkiksi koiran saaliin käsittelykykyä ja oikeat luonnonluolastot ovat aivan eri asia kuin keinoputkisto. Hyvän luolakoiran ominaisuuksiin kuuluu myös sitkeys, monesti koira joutuu painostamaan luonnonluolastossa saalista vaikka tuntikausia - tästäkään ei keinoluolilta saada luotettetavaa arviota.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että yleinen nyrkkisääntö on, että jos haluaa koiransa valioksi keinoputkilta, sitä ei pidä viedä oikeisiin metsästystilanteisiin sitä ennen. Mimi on kuitenkin aika fiksu koira, joten en usko että yksi metsästyskokemus sitä pilaa.

Olen kirjoittanut tämän aloittelevan ja innokkaan harrastajan näkökulmasta ja alleviivaan sanaa aloitteleva :) Otan mielelläni vastaan neuvoja ja opastusta viisaammilta. Paljon minua ovat auttaneet erityisesti Mimin kasvattaja Eija ja Tarja Kiri, joilta olen saanut lukemattomia hyviä neuvoja. Luolakoirien omistajana voin sanoa sen, että se hetki kun näkee koiransa tekevän koko sydämestään sitä mihin se on alunperin luotu ja toteuttavan syvimpiä viettejään, se hetki muuttaa sinut. Kohta alatkin miettiä pitäisikö sinun itsesi hankkia metsästyskortti tai että kenen mukaan pääsisit koirinesi metsälle. Meillä on asiat siinä mielessä hienosti, että meillä on pari, kolmekin porukkaa, joiden mukaan pääsemme "oikeisiin toimiin" sitten kun sen aika on.

Loppukevennykseksi kuva, joka kertoo oikeastaan vain sen, että luolakoiriensa kanssa saa näissä puitteissa ajella aika paljon kehäkolmosen ulkopuolella :) :)

Tampere KV 5.5.2013

Sunnuntaina 5.5 olin Mimin ja Maisan kanssa Pirkkahallissa "näyttelemässä". Kepo ei tällä kertaa päässyt mukaan, ja saimmekin kyydin eräältä ystävälliseltä parsonistilta, Lotta Eiromalta. Oli mukavaa tutustua uuteen tuttavuuteen tällä tavalla, autossa on matkalla muutama tunti aikaa keskustella.

Tampereen KV näyttely on mun mielestä ihan koko vuoden kivoimpia ellei kivoin näyttely! Pirkkahallissa on tilaa, kehät ovat jopa suuria, siellä pääsee kunnolla liikkumaan koiransa kanssa, hallissa on valoisaa ja mikä tärkeintä; paikalla on kymmenittäin kivoja kavereita! Oli taas niin hauska nähdä teitä :) Ja sehän on meille lähinnä semmoista sukulointia - paikalla olivat Mimin isä Ossi, veli Mauno joukkoineen ja äiti Nekku sekä tietysti Eija (The Kätilö). Nähtiin myös Tiina ja Ville & Ukko, Anna Lunan ja Nugan kanssa sekä Ansku, paikalla oli myös Maisan kasvattaja Petra koirineen, Anni, Mari, Saanan äiti (joka oli kirjoittanut hienon jutun Mimin äidistä Nekusta Aamulehteen. ) Nekku muuten palkittiin näyttelyssä kevrikoiratoiminnasta :) Jaanan ja Tonin kanssa tuli vaihdettua muutama sana sekä rapsuteltua ihanaa Amelieta. Moniin näihin ihaniin ihmisiin olen tutustunut facebookin välituksellä, tietysti parsonien merkeissä, joten kuka sanoo ettei facebook ole hyvä väline?!?!Näyttelyssä oli niin paljon tuttuja, että kiirettä piti seurustelun kanssa, kun piti parin koiran kanssakin pyörähdellä siellä kehässä ;)

Mitään erityistä menestystä en lähtenyt edes hakemaan tai toivomaan, koska tuomari oli irlantilainen. Mimi ei ole koskaan ollut irkkujen mieleen, joten koska minulla ei ollut mitään odotuksia (ajattelin että EH tulee) niin Mimin esittäminen olikin ihan puhdasta nautintoa! Mimi muuten esiintyi todella upeasti, hiukka eri meininki kuin vuosi sitten, kun sertti oli lähellä, jos olisi viitsinyt silloin tuomaritätiä edes vilkaista....Mä menen Mimin kanssa nykyään niin mielelläni kehään; Mimin esiintyminen on nykyään reipasta ja varmaa, pitää hienosti kontaktia minuun ja ottaan kivasti tuomariinkin kontaktia. Mimi myös liikkuu kauniisti ja on siis erittäin helppo esitettävä. On aina ollut, mutta iän myötä esiintymiseen on tullut sellaista tiettyä itsevarmuutta. Ihanaa. Mä olen Mimistä niin ylpeä. Tulos nyt ei päätä huimannut, EH melko erikoisella arvostelulla, tuomari ei vaan tykännyt yhtään tyypistä. No, mä tykkään :)

Seuraavat kolme kuvaa siis Mimistä

 kuva: Toni Lund

kuva: Toni Lund

Ja nämä seuraavat neljä kuvaa Mimin äidistä Nekusta (Ulvomäen Onerva). Yhdennäköisyys on käsittämätön! Ja samankaltaisuus ei rajoitu vain ulkonäköön; Nekku ja Mimi ovat täysin samalla aaltopituudella, jopa eleet ovat identtiset :) Ihanat äiti & tytär!

kuvat: Toni Lund

Maunon omistaja Emilia oli tässä Nekun handlerina. Emiliasta on kehittynyt oikea huippuhandleri!

Sitten seuraavaksi kuva Mimin Isästä Ossista (Kamunkorven Kettu-Kuittaa) Komia on Mimin iskä!!

Ja vielä ihanainen Mauno, Maukka, (Kamunkorven Munkki-Mauno) Mimin velipoika <3 <3

kuva: Toni Lund

kuva: Toni Lund

Mimi ottaa näyttelyissä rennosti - ihan niin kuin isänsäkin :)

Maisa oli myös kehässä, ja saiki tuomari Ann Cuthbertilta ERIn, mutta ei ollut tyyppinä tuomarin makuun sen enempää. Maisassa olen havainnut nyt viime aikoina pientä kehäjännitystä, ei oikein liiku kunnolla ja kontaktikin meinaa kadota välillä kokonaan...olisikohan jotain murkkuiän juttuja. luulen että aika auttaa :) Maisa esiintyi ihan hienosti, mutta kun tiedän mihin tuo tyttö pystyy, niin suoritus ei ollut mitenkään erityinen. Seuraavalla kerralla sitten. Maisalla on vielä yksi näyttely tänä keväänä ja sitten pääseekin lomalle näistä hommista vähäksi aikaa. Valitettavasti kukaan ei ollut kuvannut Maisaa lainkaan, joten mulla ei ole laittaa Maisasta yhden yhtä kuvaa tänne.

Ihana ja hauska päivä meillä oli, kiitos kaikille kavereille hyvästä seurasta, ja ensi vuonna sitten viimeistään taas nähdään! Ja erityiskiitokset Lotta Eiromalle kyydistä ja hyvästä matkaseurasta!