Niin se on taas vuosi vaihtunut - ja mitä enemmän ikää tulee, sitä tiuhempaan tahtiin tuntuvat vaihtuvan :)
Viime vuosi oli kaikin puolin oikein vilkas, hyvä, ja siihen mahtui monta hyvää ja kivaa koiramaista juttua - niin kuin monta hyvää asiaa työuran puolellakin. Niistä jutuista kirjoitan toisessa blogissa ;)
Päällimmäisenä mielessä tietysti Mimin ensimmäinen pentue omalle kennelnimelle :) Koko prosessi meni niin hyvin, ettei siitä voi olla kuin onnellinen ja lopputulemaan tyytyväinen - neljä aivan upeaa, tervettä ja ihanaa poikaa Mimi synnytti maailmaan. Juuri sellaisia parsoneita kuin toivoinkin - voiko siitä olla muuta kuin iloinen ja onnellinen? Ja iloa lisäsi vielä se, että päätimme pitää yhden pojista kotona - niinpä jäi Marlon (Parsonian Pushkin) meille kotiin kasvamaan. Emmepä olisi vuosi sitten arvanneet, että loppuvuodesta meillä onkin jo aikamoinen "suurperhe" :) Kaikki on mennyt Marlonin kanssa niin vaivattomasti ja kivasti - Marlon on ollut hyvin helppo ja ihana pentu. Olemme tästä pojasta erityisen iloisia, emmekä vähiten siitä syystä, että pitkäaikainen haaveeni jättää kotiin oma kasvatti vihdoin toteutui.
Viime vuonna tuli myös aloitettua uusia, mukavia harrastuksia - koiramaisia tietysti ;) - MEJÄn saloihin on aloitettu perehtyminen, ja luolakokeissakin tuli käytyä muutama kerta Mimin kanssa. Harrastuskentällä olemme tutustuneet toinen toistaan mahtavampiin, ihaniin ihmisiin, ja kosolti on tullut saatua uusia ystäviä lisää. Tänä vuonna jatketaan samaan malliin, ja suunnitelmissa on keväällä Mimille yksi lut-koe ja Maisaa olen ajatellut viedä luolatreeneihin nyt, kun tyttö on saanut lisää itseluottamusta. Ehkäpä Marlonkin pääsee mukaan treenipaikalle haistelemaan tunnelmaa ;)
Balmer on yhä vain yhtä hyvässä kunnossa kuin on ollut aina - mitä nyt ikää tulee koko ajan lisää :) Tänä vuonna rakas seniorimme juhlii jo "pyöreitä" vuosia - maaliskuussa Balmer täyttää jo 15 vuotta! (Eipä uskoisi...miten aika rientää!) Balmer nauttii elostaan ja olostaan laumansa kanssa, ja toivomme kovasti, että vuosi 2014 ei tuo muutosta asiaan. Isäntä lupaili Balmerille "erityis-sisäfilee-lahjaa" eli ISOA määrää pihvejä!
Tämän vuoden koiramaisia juttuja on itse asiassa aika paljon; itse aloitin yhdistyksemme hallituksen jäsenenä tämän vuoden alusta ja jatkan näyttelytoimikunnan jäsenenä toista kautta. Yhdistyksemme Näyttelytoimikunnan näytön paikka taitaa olla elokuussa Helsingissä järjestettävän Maailmanvoittaja 2014 -näyttelyn yhteydessä järjestettävä Megatapahtuma (6.8 - 9.8.2014), joka käsittää lut-, mejä-kokeita, metsästystapahtuman, rotusymposiumin ja illallisen sekä tietysti yhdistyksemme Erikoisnäyttelyn Terrieri-näyttelyn yhteydessä sekä 9.8 Maailmanvoittajan terrieripäivän näyttely. Lisää mielenkiintoisesta ja huikeasta tapahtuma-kimarasta voit lukea yhdistyksemme facebook-sivuilta:
https://www.facebook.com/parsonrussellinterrieritry?ref=ts&fref=ts
Lisäksi näyttelytoimikuntamme järjestää yksi tai kaksi Match-showta ja kesäkuun alkupuolella Open Show´n ja jalostustarkastuksen. Eli hommia riittää :)
Itse odotan kovasti elokuista Maailmanvoittaja-näyttelyä- se on koko koiramaailman aivan ehdoton MUST tapahtuma. Helsinki tulee aivan varmasti tekemään taas historiaa koiranäyttelymaiden suunnannäyttäjänä, enkä haluaisi missään tapauksessa missata tätä tapahtumaa. Upeaa on myös se, että pääsen Maailmanvoittajaan esittämään ihka oman kasvattini, Marlonin, joka esiintyy silloin junnuluokassa :) Mahtavuutta!
Maisan sijoituspentue (Kennel Green Perrys´ille
http://greenperrys.wordpress.com/ ) toteutuu ensi syksynä, ja olemme sopineet, että Maisa saa synnyttää kotonaan - eli meillä tullee taas ensi syksynäkin tepastelemaan parsonin pentuja :) Alunperin minulla oli suunnitelmissa Mimille toinen ja viimeinen pentue ensi syksyn juoksuista, mutta luulenpa että se siirtyy kevääseen 2015 - ellemme toisin päätä. Kahden pentueen hoitaminen samaan aikaan ei kuitenkaan ehkä ole suunnitelmissa ;) Aika näyttäköön; emme ole vielä tehneet päätöksiä suuntaan tahi toiseen. Koskaan ei tiedä vaikka vuosi 2014 toisi mukanaan kauan odotetun muuton omakotitaloon ;) Kovasti yritämme tehdä asian etenemiseksi :)
Mitäpäs muuta olen suunnitellut koirien ja Kepon ilahduttamiseksi vuodelle 2014 - no muutaman näyttelyn koluamista, lähinnä huhti-toukokuussa, ja sitten taas loppuvuodesta. Marlonia olen suunnitellut vieväni muutaman kerran junnuluokkaan, Mimin pariin, kolmeen näyttelyyn keväällä, samoin Maisaa. Kesä vietetään tietysti saaristossa, ja sitä me kaikki jo odottelemmekin - ihan vuoden ehdottomasti parhainta aikaa! Keväällä parit luolatreenit Maisalle ja mahdollisesti yksi LUTut-koe Mimille. Verijälkeä olisi halu ja tarkoitus mennä keväällä vetämään muutamaan otteeseen. Maisa on niin lahjakas jäljestäjä, että se olisi ihan koe-valmis koira jo tällaisenaan, mutta kun emäntää hiukan kauhistuttaa nuo MEJÄ-kokeet...kun ei oikein tiedä osaako itse?!?! Eli kaikki on MEJÄ-kokeiden suhteen ihan vain itsestäni kiinni - kyllä tuo koira hommansa hoitaisi :) Katsotaan jospa jo tänä vuonna rohkenisin lähteä konkareiden mukaan kokeisiin harjoittelemaan koe-jäljen tekoa...
Ja mitäpä me teimme Vuoden Vaihtuessa...no emme yhtään mitään :) Olimme kotona, söimme illalliseksi lehtipihvejä (koiratkin saivat omansa, tietysti!), huuhtelimme alas hyvällä punaviinillä, ja sitten vain oltiin ja ihmeteltiin maailman pyöreyttä. Meidän koiramme eivät pelkää ilotulitusta, eikä täällä meilläpäin edes raketteja ongelmaksi asti paukuteta. Marlon ja Mimi makoilivat olohuoneen ikkunan tähystyspaikalla katselemassa raketteja ja Balmer nyt ei edes kuule kunnolla pauketta :) Maisakaan ei pelkää ilotulitusta, muttei tykkääkään siitä - Maisa oli paukkeen aikana hieman jännittynyt eikä selvästi niin tyytyväinen oloonsa kuin muuten. Joulun pyhät ja vuoden vaihde täällä on vain lähinnä lepäilty ja nautittu hyvästä ruoasta - mutta ei mässäilty ähkyksi! Seuraavasta kuvakimarasta loppuvuoden teema tulee melko selväksi ;)
Marlon tykkää ottaa lungisti
Äippä ja poika kodin lempipaikalla.
Maisa ja Marlon ovat e-r-o-t-t-a-m-a-t-t-o-m-a-t <3
Balmer chillailee, ja Marlonilla on kiire :)
Mimin juoksuaika ajoittui juuri jouluun ja vuoden vaihteeseen. Aika lunkisti täällä on kuitenkin suhtauduttu "niihin päiviinkin" ;)
Uskomatonta, mutta totta - tulipa bongattua leppäkerttujakin 25.joulukuuta! Ensimmäistä kertaa eläissäni!
Ei ihan perinteinen joulu-kuva...
Maisa-Kaunotar
Ja lopuksi kuva Ricosta (Parsonian Pasternak), joka lähtee ensimmäiseen näyttelyynsä helmikuun lopulla. Komea poika on Ricosta kasvanut! Tsemppiä Ricolle ja perheelle helmikuun näyttelyyn! Hyvin se menee :)
kuva: Kimmo Minkkinen
Marlonkin lähtee jo ensi lauantaina 11.1 korkkaamaan näyttelykehät Kaapelitehtaan pentunäyttelyyn. Hyvää harjoitusta :) Ja sitten ennen näyttelytaukoa on 18.1 Turku KV....mutta näistä sitten seuraavalla kerralla :)