sunnuntai 20. joulukuuta 2015



 Koko jengi. Marlonia homma kiinnosti TOSI paljon :D Tuli kuitenkin mukaan kuvaukseen....ja päätti ottaa rennosti.



 Mimi ja tyttärensä Lucy



 Maisa, Mira ja Mimi. Kaunottaret <3
Nämä tytöt osaavat ja tykkäävät poseerata.





Meidän Jouluporot Mimi ja Mira









tiistai 8. joulukuuta 2015

Treeniä, treeniä ja treeniä ja joulun odotusta




Sinne se taas on vierähtänyt tämäkin vuosi; viimeisiä viikkoja viedään. Blogin päivityksetkin ovat hieman...hmmm...jääneet vähemmälle huomiolle kun on ollut jonkin verran aktiviteetteja tässä viime aikoina. Joulukuu ei kelien puolesta näytä ihan perinteiseltä joulukuulta...tosin jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin tällaiset suht vehreät joulukuu-kuvat alkavat olla enemmän totta kuin tarua.
Kaikki nämä kuvat ovat marraskuun lopulta ja joulukuulta!!





Kuukausi meni ihan viuhahtaen ohi trimmatessa ja treenaillessa koiria. Eli meidän päiviimme kuuluu nykyään aika vauhdikasta menoa; treenaan tällä hetkellä kolmea koiraa pyörällä lenkittämällä, ja se se onkin kuulkaas niin kivaa puuhaa että ollaan jääty ns. koukkuun. Koirien ja emännän kunto nousee kohisten. Kummasti alkaa itsekin jaksamaan enemmän ja enemmän! Kolme kertaa viikossa 6-8 km kerrallaan ja useimpina päivinä treenaan kaksi koiraa, eli minä tyttö poljen ainakin sen 10-14km :) ja sitten useimmiten vielä muiden kanssa lenkille pyöräilyjen jälkeen....taidan olla ensi kesänä TODELLAKIN bikinikuosissa!





Nämä maisemat ovat Viikin koetilan tienoilta.



Ja Viikin Arboretumin luontopolulta.

Hakalan lintutornin kupeesta







Arboretum



 Mimi valmiina näyttelyyn


Helsinki Winner 5.12.2015
kuva: Leena Mäkelä


Ja tässä Morriksen eli Maisan pojan emännän Laura Mannisen näpsy minusta ja Mimistä kehien jälkeen:


 Sunnuntaina 6.12 eli Iitsenäisyyspäivänä olin Mimin kanssa Messarissa Rotutorilla Parsonpisteellä edustamassa rotuamme. Mimillä oli superkivaa. Rapsuttelijoita riitti yllin kyllin, ja varmasti taas muutama ihminen ihastui rotuun :) Voiko tähän tyyppiin siis olla ihastumatta?!?? :)



Tämä kuva on itseasiassa Lemmikkimessuilta marraskuulta, jossa olimme myös samoissa hommissa.
Kuvassa messutiimimme upea ja tehokas monitoiminainen Sari Kulju koirineen ja tietysti myös Mimi ja Lucy.


Itsenäisyyspäivän kuplajuomaa pitkän messuviikonlopun päälle :)


Messariviikonloppua ennen olimme viikolla Maisan, Miran ja Lucyn kanssa luolatreeneissä. Lucy meni kettua moikkaamaan ensimmäisenä, ja oli karvat aivan pystyssä ja HAUKKUI meidät melkein kuuroiksi. Tuo tyttö tykkää kyllä itse äänestään ;) Lucy oli kiinnostunut ketusta, ja se tuntui ärsyttävän neitiä, mutta pikku neiti ei vielä oikein tiennyt mitä sillä olisi kuulunut tehdä. Lucy päätti varmuuseksi haukkua ja paljon. Piti kuitenkin kohteliasta välimatkaa kettuun. Miralla sama juttu; ei yksinään oikein tiennyt mitä siltä odotettiin. Haukahteli muutaman kerran varmuudeksi, ja murisi vähän, mutta pysytteli kaukana ketusta. Maisa oli topakampi ja varmempi, mutta selvästi huomasin, että Maisa moneen kertaan katseellaan ikään kuin kysyi minulta, että "onko tää nyt ihan varmaan okei että räyhään tälle tyypille"? Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että tilanne oli Maisalle täysin uusi - Maisaa on aina kielletty räyhäämästä muille, joten se ei vielä ihan tohtinut päästää itseään irti. Sitten päätettiin, että koska nuo pikkutytöt elävät isossa laumassa, ja ovat tottuneet toimimaan muiden kanssa, niin otetaanpa kokeeksi Maisa mukaan vuorotellan sekä Lucyn että Miran kanssa tilanteeseen, ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. No, kun toin Maisan kehiin, niin juu, alkoi tapahtua :) Miran käytös muuttui selvästi hyökkäävämmäksi, ja se yritti koko ajan mennä lähemmäs ja ihan hyviä painostusyrityksen alkuja jo nähtiin. Miraa alkoi suorastaan oikein ketuttamaan lopputreeniä kohden, samoin kuin Maisaa, ja yhdessä tytöt yrittivät ihan painostaakin kettua ja käytös muuttui koko ajan varmemmaksi. Lucy oli samoin Maisan seurassa rohkaistuneempi menemään lähemmäs kettua haukkumaan, mutta piti vielä kohteliasta pientä välimatkaa. Kaikki olivat kiinnostuneita ja ärsyyntyneitä ketusta, vaikka vielä vähän mietitytti touhu. Nämä olivat tämän kauden vihoviimeiset

treenit, mutta tosi hyvä että saatiin kuitenkin nyt treenattua ekan kerran. Ensi keväänä jatketaan hommaa, ja uskoisin että ensi kerralla tytöt eivät suinkaan ole niin kohteliaita :)



Ja sitten laitetaan vain kuvakimaraa touhuistamme :)

Kyllähän meillä makoillaankin ja otetahan rennosti! Välillä on myös ihan pakko vahtia katua olohuoneen Kyttäyspisteeltä! Maisa ja Mira näyttävät esimerkkiä.



Aina aika ajoin kaupungin puolesta järjestetään mielenkiintoista ohjelmaa katutöiden merkeissä. Viralliset valvojat vahtivat töiden etenemistä.

Vahtiminen on rankkaa duunia, ja päälle on levättävä.


Mimi ja tyttärensä Lucy rentoutuvat tämänpäiväisten treenien jälkeen. Lucy ei tykkää kun kuvaan, ja näyttää hieman myrtsiltä :)


Mimi on käpyhullu, ja naama loistaa aivan erikoisella tavalla aina kun mennään metsään heittelemään käpyjä!

 Tällainen on Käpyhullun TUIJOTUS







Joulukuun Valoa :)




Tänään myös Lucy pääsi fillarilenkille.









Seuraavaksi Lucy korkkaa junnukehät Turku KV:ssa tammikuussa 2016, ja siitä se näyttelykevät sitten pyörähtää käyntiin. Ensi keväänä ja alkukestä meitä tapaa todennäköisesti aika monista näyttelyistä :) Ylihuomenna Lucy ja siskot täyttävät jo 9 kk! 


Marlon, Lucy ja Mira - meidän nuoriso :)