Lucyn ja Leon kauniit pojat ja tytär täyttivät 3 viikkoa. Kolmella pojalla meno alkaa olla jo melkoista.
Muutamia pentukyselyitä on tullut ja olen kertonut, että kaksi tai kolme pennuista jää jollain lailla jalostukseeni eli yhteisomistajuus tai sijoitussopimuksella etsin heille sitten koteja jostain meidän lähetyviltä. Kotihakemuksia voi laittaa minulle tulemaan sähköpostitse tai soittaa. Etsin pennuille mieluummin aiempaa parson kokemusta omaavia aktiivisia perheitä, joille on luontevaa lähteä kanssani joskus näyttelyyn; tulen nimittän edellyttämään jokaiselle kasvatilleni tästä eteenpäin ainakin pari, kolme näyttelykäyntiä, joissa toimin kyllä apuna, ja toivon myös että perhe lähtisi kanssani keinoputkille koiran viettejä testauttamaan sitten aikanaan.
Viralliset näyttely- ja koetulokset ovat ainoa keino kasvattajalle todentaa kasvatustyönsä tuloksia, ja koska kasvatan todella vähän ja valikoidusti, minulle on ennestäänkin tärkeämpää saada pienelle joukolleni kasvatteja viralliset tulokset näkyviin Jalostustietojärjestelmään mikä toimii kasvattajalle käyntikorttina kasvattamistaan koirista. Kysymys on useimpien kohdalla muutamasta näyttelykäynnistä, ja minä kyllä hoidan esittämisen ja halutessa opastan sen saloihin. Erikseen ovat sitten ne pentueen lupaavimmat pennut, joita en luonnollisesti anna kuin innokkaimpien harrastajien käsiin. Lisäksi toivon saavani säännöllisesti terveisiä ja kuvia kasvateistani ja haluan seurata niiden kehitystä ja kasvua; miten muuten voisin ikinä tietää mitä olen jalostanut ellen saisi kasvateistani tietoa. Autan ja opastan turkinhuollossa ja mahdollisuuksien mukaan trimmaan kasvattejani ja autan kädestä pitäen alkuun.
Toivomuksenani olisi, että perhe vähintäänkin sallisi minun vievän kasvattini näyttelyyn muutaman kerran sen elämässä ja toivomuksenani olisi että perhettä kiinnostaisi asia jonkin verran; konkari ei tarvitse entuudestaan olla, mutta aitoa kiinnostusta peräänkuulutan; tästä syystä haluan etsiä pennuille kodit mahdollisuuksien mukaan melko läheltä meitä, jotta trimmaukset ja ajelut näiden asioiden tiimoilta eivät muodostuisi kohtuuttoman pitkiksi.
Vakavasti liikkeellä olevien pentujen tiedustelijoilta toivoisin vastauksia seuraaviin kysymyksiin, jotka voitte copypaste tästä ja vastata suoraan niihin sähköpostilla:
1. Mistä olet saanut innostuksesi hankkia parsonin? Tiedostatko rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen metsästyskoirana? Miksi olet kiinnostunut juuri tästä rodusta? Miten olet tutustunut rotuun?
2. Onko sinulla ollut/onko sinulla koira/koiria tai muita eläimiä (rotu, ikä, kuinka monta). Jos on, niin mikä on sen nykyinen tilanne? Oletko harrastanut jotakin koirasi kanssa ja jos niin mitä? Olisin myös kiinnostunut näkemään jonkun kuvan koirastasi/koiristasi.
3. Kauanko perheessänne on harkittu pennun hankintaa? Kuka hoitaa koiraa ensisijaisesti?
4. Kuinka monta henkeä kuuluu perheeseesi, mahdollisten lasten iät? Missä asut (paikkakunta) ja miten? Onko pihaa, millaiset ulkoilu mahdollisuudet, onko metsää lähellä?
5. Oletko hakemassa ensisijaisesti narttu- vai urospentua?
6. Mihin tarkoitukseen hankit koiraa? Lemmikki, näyttelyt, agilitys, kenneltoiminta, tottelevaisuuskoulutus tms. Onko sinulla toiveita koiran suhteen, millaisia? Minkälainen luonne viehättää?
7. Onko koira yksin päivisin/iltaisin? Kuinka pitkään?
8. Onko sinulla käsitystä rodun turkin huollosta, trimmauksesta ja kuinka ajattelit sen hoitaa? Oletko valmis pitämään koiran turkin siistissä kunnossa ja säännöllisesti joko itse trimmaamaan (tai tulemaan luokseni opettelemaan trimmausta) tai käyttämään trimmaajaa?
9. Matkustaessasi, mihin ajattelit sijoittaa koirasi?
10. Oletko valmis sitoutumaan koiran kunnolliseen tapakasvatukseen aivan pennusta alkaen ja pitämään huolta, että siitä kasvaa kunnon koirakansalainen? Oletko valmis huolehtimaan koirastasi kunnolla myös silloin kun se sairastuu? Oletko valmis sitoutumaan kaikkeen edellä mainittuun noin 15 vuodeksi? Minkälaisiin haasteisiin olet varautunut pennun tultua?
11. Miten olet ajatellut ruokkia koiraa? Kuivaruokinta/raakaruokinta/sekaruokinta?
12. Oletko halukas olemaan kasvattajan kanssa yhteyksissä, harrastamaan ehkä yhdessä jotakin vai etsitkö vain pentua, jonka saatuasi et oikeastaan ole kovin kiinnostunut kasvattajasta? Oletko valmis lähtemään joskus vaikkapa näyttelyyn mukaan ja ehkä jopa kiinnostunut niistä vai ovatko ne kauhistus?
13. Kerro vapaasti itsestäsi (ja perheestäsi). Kerro miksi juuri sinut pitäisi valita pennun kodiksi, mitä tarjoat koiralle? Miksi haluaisit pennun juuri minulta ja juuri tästä yhdistelmästä?
14. Oletko kiinnostunut omasta koirasta (omistus siirtyy heti sinulle kauppakirjan tehtyä), sijoituskoirasta/yhteisomistajuuskoirasta vai oletko avoin kummallekin mahdollisuudelle?
Näihin toivon pennuista vakavasti kiinnostuneilta vastauksia sähköpostiini kennelparsonian@gmail.com
Tällä hetkellä Peggyyn ja yhteen poikaan on alustavat varaukset, lisäksi pidän itse yhden pojan. 7-8 viikon iässä pennut käyvät BAER testissä, jonka jälkeen pystyn päättämään aika pitkälle jalostukseen jatkoon menijät, ja varaukset varmistunevat siinä vaiheessa. Pennut luovutan yleensä aikaisintaan noin 10 viikon iässä, hyvin lupaavia pentuja pidän jopa paljon pidempäänkin, jotta näen miten ne kehittyvät.