sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kullanmurut täyttivät viisi viikkoa!

Taas on viikko vierähtänyt...aika menee liian nopsaan; kohta pojat jo lentävät pesästä. Tiedän jo nyt, että meille tulee niitä ihan hillitön ikävä. Ei auta, sitä se on kasvattajan elämä. Asiaa auttaa suunnattomasti se, että pojilla on ihanat uudet kodit odottamassa, ja tulemme aina silloin tällöin tapaamaan poikia tulevaisuudessa :) :)

Viisi-viikkois "passi-kuvat" ja pönötys-yritykset. Pojat olivat tällä kertaa jotenkin melko rauhattomia eivätkä oikein malttaneet seistä kunnolla. Ainoastaan Potemkine teki hyvän suorituksen - Potemkine onkin alkanut vaikuttaa melko rauhalliselta ja harkitsevaiselta kaverilta. Kaikilla muilla oli tänään kyllä bensaa suonissa ja kanafilee sormissani oli aivan liian maukas, jotta olisivat kyenneet pysymään nahoissaan :)

Joka tapauksessa saatiin ihan kivoja kuvia, vai mitä? Tutussa järjestyksessä:

 Potemkine






Pushkin








Panchenko






Pasternak









Tilanne on edelleen ihan sama kuin aiemminkin - en millään saa poikien välille syntymään ratkaisevia eroja; kaikki ovat hyvin kauniita, kaikilla näyttäisi olevan hyvä rakenne ja kulmaukset, kaikki ovat myös suloisia ja luonteet vaikuttavat todella kivoilta ja ennen kaikkea tasaisilta. Eli pentue on hyvin tasainen. Se on vain hyvä asia. Toinen juttu onkin taasen sitten se, miten ihmeessä pystyn valitsemaan näistä sen omaan omistukseen jäävän kaverin?!?!? Jalostusyksilöä valitessa valintaan vaikuttavat monet asiat; pennun liikkeet, rakenne, luonne (jota voi olla vaikea arvioida aivan nuorella pennulla), turkki, pään muoto ja korvien kiinnitys, selkälinja ja hännänkiinnitys, etu- ja takakulmaukset...sitten pitää vielä miettiä, kenellä olisi olemuksensa puolesta näyttelymenestyjän ominaisuuksia ja mikä ehkä vaikeinta arvioida vielä tässä vaiheessa - kenellä olisi myös hyvät käyttöominaisuudet? Ja tämän lisäksi joutuu ottamaan huomioon sen, että jos sopivaa sijoitus- tai osaomistuskotia ei ehkä löydykään, ja pentu jääkin kotiin, sen pitäisi myös luonteensa puolesta sopia jo olemassa olevaan laumaan! Ja kaiken kukkuraksi pitää vielä kuunnella intuitiotaankin...

Eli kiva, hyvä ja oikeasti harrastuksista kiinnostunut reipashenkinen ja yhteistyökykyinen osa-omistuskoti Helsingin lähistöltä hakusessa yhdelle pojista. Tarkoituksenani on harrastaa pojan kanssa näyttelyitä, käyttää luolakoirien taipumuskokeissa ja treeneissä ja mejääkin olisi tarkoitus kokeilla. Odotan mahdolliselta toiselta omistajalta/kodilta innostusta, kiinnostusta ja oma-aloitteisuutta samoihin asioihin.

Soita ja kysy lisää: Niina 045 633 0950

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti