Mejäilyä
Maisa alkumakauksella ottamassa hajujälkeä
Kaikista kuvista iso kiitos Anniina Simolalle
Sunnuntai aamuna meillä oli treffit kolmen kivan nuoren naisen kanssa Järvenpäässä ja sieltä lähdettiin porukalla ajalemaan syvemmälle metikköön, nimittäin verijälkien tekoon. Kysymyksessä on siis harrastusmuoto nimeltä metsästyskoirien jäljestämiskoe. Me siis menimme vaan treenaamaan, mutta kuka tietää vaikka joskus kokeisiinkin osallistuttaisiin, tuo meidän pikku kuopuksemme Maisa on ainakin ihan mejä-naisia :) eikä Mimikään hullumpi ole.
Ensimmäisen kerran kokeiltiin lajia Mimin kasvattajan luona kasvattajapäivillä viime syyskuussa. Maisahan oli silloin ihan pentu, vain 7kk:tta, mutta osoitti todellista lahjakkuutta lajiin ja osaa nenänkäytön. Nyt siis tämä oli elämämme järjestyksessä toinen kerta verijäljellä, mutta tästä se lähtee. Olemme ainakin kaikki innostuneita lajista, metsässä samoilu kun on aina kuulunut lempiharrastuksiin.
Jenni Kunnaala lupautui opastamaan meitä muita noviiseja, ja kaiken kaikkiaan meitä oli metsässä tänään 4 koirakkoa (+ Balmer). Iso kiitos Jennille vielä tätäkin kautta, päivä oli oikein onnistunut ja hyvässä seurassa ja kivan harrastuksen parissa raikkaassa ulkoilmassa muutama tunti hurahti nopeasti!
Me teimme porukalla kaikenkaikkiaan kolme suhteellisen pitkää harjoitusjälkeä tänään, ja Jenni opasti meitä kokeita silmällä pitäen, eli jäljet tehtiin koe-tyyliin. Saimme monta hyvää ja kullanarvoista vinkkiä tulevaisuutta ajatellen.
Verijäljen tekoon tarvitaan naudan tai hirvieläimen verta, noin puoli litraa riittää mainiosti kolmeen harjoitusjälkeen, palkkio eli kaato, mieluiten peuran sorkka tms., jälkiliina koiralle (6m pitkä), tavallinen pesusieni ja muutama metri pakkausnarua sienen vetoa varten ja merkkejä jäljen merkkausta varten, vaikkapa Jenniltä saadun vinkin mukaan, kirkkaan oranssiseksi maalattuja pyykkipoikia, jotka osoittautuivat todella käteviksi. (Jos maalaat puisia pyykkipoikia itse, ne pitää ensin maalata valkoisella pohjavärillä ja vasta sitten kirkkaan neon oranssilla, joka kuulemma näkyy metsässä kaikkein parhaiten!) Ja niitä pyykkipoikia pitää olla paljon!!!
Kokeessa jälki on piirretty karttaan ja se suunnistetaan kompassin kanssa, mutta harjoitusjäljet teimme ilman suunnistamista. Mejä-kokeesta ja sen kulusta voi lukea lisää vaikkapa täältä Suomen Kettuterrierit ry:n sivuilta:
http://www.foxterrier.fi/paasivu.htm tai Kennelliiton sivuilta:
http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/668A8B58-6590-430D-A94C-4AAB29BBF731/9297/Mej%C3%A4s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6st%C3%B6.pdf
Lyhykäisesti siitä, miten me siellä metsässä liikuttiin; porukalla vedettiin jälki, yksi aina merkkasi jälkeä edeltä Jennin ohjeiden mukaan pyykkipojilla, joita laitettiin muutaman metrin välein, kuitenkin aika paljon näin harjoitusjälkeen, että pystyimme hyvin helposti seuraamaan itse jälkiä, ja sitten aina yksi meistä tuli viimeisenä vetäen pitkässä narussa perässään vereen kostutettua sientä. On hyvä pitää mielessä, että sieni tulee porukasta AINA VIIMEISENÄ, jotta ihmiset eivät sotke verijälkeä tallomalla sen päälle ja kuljettamalla verta kengänpohjissaan sinne ja tänne.
Yleensä jäljen tekeminen aloitetaan noin 60m päästä tiestä ja alkuun tehdään aina ns. makaus, eli maata poistetaan kengillä noin 30x30cm alueelta, sitten sieni asetetaan makaukselle ja sen päälle lorautetaan verta kummallekin puolelle ja tupsutellaan sienellä muutamia kertoja makausta, jotta tulee hyvä hajujälki, ja sitten vain lähdetään etenemään haluttuun suuntaan; kannattaa tarkkailla maastoa ja edetä maaston ehdoilla. Jälkeä on hyvä tehdä erilaisiin maastoihin ja erilaisissa sääolosuhteissa, jotta koira tottuu työskentelemään vaihtelevissa masstoissa eri säätilojen vallitessa. Harjoitusjäljet teimme samoin kuten AVO-luokan jälki tehtäisiin, niin että siihen tulee kaksi kulmaa eli makausta ja alkuun sekä loppuun tehdään makaukset. Viimeisellä makauksella koiraa odottaa palkkio eli kaato eli tässä tapauksessa tuore peuransorkka. Aina alkuun ja loppuun sekä noin 10 metriä ennen kulmia (eli makauksia) laitetaan tuplamerkit, jotta jäljen opastaja tietää missä kohdin on tulossa makaus tai kaato.
...ja sitten mentiin! Maisa painelee määrätietoisesti nenä maassa kiinni jäljellä
Koiraa saa opastaa ensimmäisen 10 metrin ajan kokeessakin, mutta sen jälkeen koeolosuhteissa koiran ohjaaja ei saa ohjata eikä auttaa koiraa, vaan koiran tulee työskennellä omatoimisesti. Koira siis kulkee valjaissa 6 metrin jälkiliinassa. Ensimmäisen 10 metrin matkalla ohjaaja voi kuljettaa koiraa lyhyessäkin hihnassa ja ohjata ja kannustaa jäljelle, mutta sen jälkeen ohjaajan tulee pitää aivan liinan päästä kiinni ja antaa koiran kulkea vapaasti. Harjoittelu kannattaa suorittaa kokeenomaisesti ainakin mikäli mielii joskus kokeisiin!
Tänään juuri tuli todistettua se, että koirat työskentelevät hyvin erilaisilla tavoilla; koira voi käyttää joko maavainua (kulkee nenä kiinni suhteellisen lähellä maata ja jälkeä) tai ilmavainua, jolloin koira seuraa jälkeä ehkä kauempaakin ja ottaa hajun korkeammalta ilmasta. Esimerkiksi omat koiratnMimi ja Maisa työskentelevät hyvin erilaisesti, silti kumpikin hyvin tehokkaasti. Maisa on hyvin jälkiuskollinen ja käyttää maavainua, eli kulkee uskollisesti nenä jäljessä kiinni hukkaamatta tai herpaantumatta siitä ja työskentelee rauhallisesti ja määrätietoisesti voimakkaasti keskittyen. Mimi sen sijaan ottaa vainun ensin maasta ja sitten ampaisee aika kovaa vauhtia liikkeelle ja kulkee jäljellä hyvin nopeaan tahtiin ja käyttää enimmäkseen ilmavainua. Välillä Mimipysähtelee ja kävelee hetken ympäriinsä ja suunnistaa sitten takaisin jäljelle. Moni erehtyy luulemaan, että tällä lailla työskentelevä koira olisi hukannut jäljen, kun se saattaa kulkea hieman jäljen sivussa, mutta Mimikin palasi aina tosi hyvin jäljelle takaisin eikä suinkaan hukannut sitä, vaikka välillä kävikin "suunnistamassa" kauempaa. Ilmavainua käyttävä koira saattaa saada hajun ilmasta, jostain toisesta suunnasta, missä jälki kulkee, koska haju kulkeutuu tuulen mukana, ja tämäkin tuli tänään nähtyä, kun Mimi oikaisi yhden kulman ohi, kun voimakas tuulenpuuska toi hajun etäämpää sen sieraimiin.
Koiran kuuluu makauksien kohdalla merkata ne. eli ilmaista ohjaajalle makaus; toiset koirat kuopivat maata veren kohdalta, toiset vain pysähtyvät hetkeksi haistelemaan tarkemmin, jotkut asettuvat makaamaan sen päälle, yhtä kaikki, se on kaikki makauksen ilmaisemista ohjaajalle. Koiran kuuluu siis reagoida makauksiin eli se ei saa vain ohittaa niitä. Lopussa koiraa odottaa viimeisellä makauksella kaato eli sorkka. Jotkut koirat ovat sorkasta aivan innoissaan ja alkavat riepotella sitä tai ottavat sen suuhunsa, toiset kaivavat sen maahan eli peittävät sen maalla ja jotkut vain nuolaisevat tai haistelevat sitä; nämä kaikki tavat ovat hyväksyttyjä tapoja ilmaista kaato ohjaajalle.
Harjoitusjälki voi olla minkäpituinen tahansa, mutta kokeissa AVO-luokan jälki on 900-1000m. Harjoituksissakin kannattaa pyrkiä tekemään jäljestä suhteellisen pitkä ja tarpeeksi haastava eli käyttää erityyppisiä maastoja vaihtelevasti; välillä voi edetä avoimessa metsässä ja välillä taas vetää jälkeä pahankin ryteikön läpi, jotta koira tottuu jäljestämään erilaisissa maastoissa.
Maisan kanssa edetään jäljellä
Meillä oli tänään suhteellisen pitkiä harjoitusjälkiä ja välillä mentiin tosiaankin kunnon puskien läpi. Meidän Mimi tykkäsi välillä oikaista ryteiköt, tänäänkin huomasin, että sillä oli tosiaankin ihan kunnon ilmavainu jäljestä, ja ihan selkeästi jätti yhden ryteikön väliin ja oikaisi suoraan koska tiesi selvästi missä jälki kulkee vaikkakin se oli metrin, parinkin päässä. Maisa sen sijaan tallustaa uskollisesti jäljellä minkä tahansa ryteikön tai pusikon läpi, juuri siitä missä jälki kulkee. Tänään näin pari muutakin erilaista suoritusta, ja kaikki olivat yhtä hyviä. Kimpassa mejän harrastaminen on senkin vuoksi hauskempaa, että näkee muidenkin kuin omien koiriensa työskentelyä - hyvästä seurasta puhumattakaan!
Balmer pääsi myös jäljelle, mutta vaari oli väsyttänyt itsensä riekkumalla lämpimässä autossa pari tuntia, joten Balmerilla ei enää puhti riittänyt jäljestämiseen. Vanha herra sai kuitenkin mielenvirkistykseksi käppäillä omassa tahdissaan jälkeä pitkin, ja aina välillä nuuskutteli tarkkaankin maata. Kaadolla sitten vaarikin innostui ja varsinkin sen jälkeen kun päästiin pois ryteiköstä alkoi askel vetämään vinhaa vauhtia ;)
Tosi kiva aamupäivä mejäilyn merkeissä! Jennille suuren suuri kiitos tästä opastuksesta, saimme monta hyvää vinkkiä. Tästä on hyvä jatkaa. Minusta on myös todella kivaa, kun Maisallekin on löytynyt se ihan ikioma, rakas harrastus, missä se on lahjakas. Mimillä on ykkösenä nuo luolakoirahommat ja sujuu tuo jäljestäminen Mimiltäkin melko sutjakkaasti.
Maisa kaadolla
