Uusi harrastus ja Mimi täytti 5 vuotta

Ihan ensimmäiseksi se tärkein juttu eli meidän rakas Mimi täytti 31.10 5 vuotta! Meidän ikioma Halloween tyttömme :)

Päivänsankarista potretti, jonka otin kun poikkesimme fillarilenkin varrella koirapuistoon ja heitin siellä sankarille keppejä. 

Syntymäpäivää juhlistettiin tarjoamalla koiraväelle paahtopaistia, kullekin oma pihvi, ja isäntäväelle poron sisäfileetä tyrnihyytelöllä perunapalleroiden kera. 

Tuttuni ja ystäväni tietävät minut intohimoiseksi luontokuvaajaksi, minulla onkin ollut tapana aina kuvittaa blogia myös näillä maisema- ja luontokuvilla. Nyt lisäilen "koristeeksi" tänne näitä ruskan aikana ottamiani kuvia.

 Me ollaan puuhailtu lokakuun aikana vaikka mitä!! Noran eli Fannien emännän innostamina aloitimme uuden harrastuksen, jota tosin olen pitkään jo harkinnut, mutta nyt päätimme ns. ryhtyä rupeemaan. Eli aloitin koirien treenaamisen lenkittämällä niitä polkupyörän kanssa. Tästä kirjoitinkin juttua Kennel Parsonian facebook-ryhmään, mutta koska ryhmä on suljettu eikä sinne kuka vain pääse, niin lisäänpä jutun sieltä tähän sellaisenaan kuvin höystettynä:

Maisa

 Marlon (ja "pyörähiiren käsi" :) )

"Kiitos Nora että sait minut lopulta innostumaan lenkittämään koiria polkupyörän kanssa Hymiö smile Muistan kun tässä kerran juttelimme puhelimessa (sellainen ihan lyhyt...ööö...kahden tunnin puhelu tai jotain :D) ja join samalla kahvia. Sanoin silloin siinä puhelimessa, että nyt se on niin, että tämän kahvikupin jälkeen puen, otan Mimin ja polkupyörän ja me lähdetään kokeilemaan että mitä siitä oikein tulisi Hymiö smile Että niinku tuumasta toimeen samoin tein Hymiö smile

Ja tulihan siitä. Mimi oppi aivan saman tien homman juonen; neljän treenin jälkeen tänään Mimi osaa jo käskystä RAVI vaihtaa laukasta raviin, ja ravaa oikein kauniisti. Mimi ei vedä, ei säntäile, ei jarruttele...juoksee pyörän vierellä niin kuin vain koira, joka olisi tätä tehnyt jo vuosia Hymiö smile Eli kerrasta homman periaatteet haltuun. Hieno juttu Hymiö smile

Sitten seuraavaksi kokeilin Maisan kanssa. Maisasta homma on tosi jees; alkuun tykkäisi vähän irrotella aina ja päästellä tosi lujaakin, ja huomaan että kun annan Maisan ensin jonkin aikaa laukata ja intoilla, niin puolen välin jälkeen Maisa vaihtaa raviin, jolla mennäänkin sitten kotiin asti. Sama juttu Maisan kanssa; homma saatiin haltuun ekalla yrittämällä. Remmilenkeillä näyttä monesti että Maisan takaliikkeet olisivat jotenkin ikään kuin "lukossa"...tuntuu että potkua olisi mutta kun ei pääse tarpeeksi nopeaan eteenpäin. Minusta näyttää siltä, että nimenomaan Maisan takaliikkeille tämä rento pyöräilyvauhti ja tasainen ravi tekisivät hyvää. Ainakin tänään kun katselin Maisan menoa pyörän selästä, niin se näytti tasaiselta ja kauniilta katsella. Siitäkin tuli tosi hyvä mieli Hymiö smile

 Marlon ravaa (ja niin tasaisesti että tapojeni vastaisesti jopa kuvasin heppua!)

 Marlon olikin alkuun HAASTE, koska hänellä on ollut (ja on) jonkinsortin "rengasfetissi" tai jotain; eli Marlonin mielestä kaikki renkaat (lastenrattaita ja vauvanvaunuja lukuunottamatta) täytyy ns. "tappaa" eli hampailla kiinni ja tapporavistukset 

Hymiö grin Eli Viikko sitten Marlonin eka treeni rajoittui takapihallamme kävelyyn pyörän vieressä kun talutan sitä. Ja sekin oli haastavaa, koska heppu hyökkäsi 10 sekunnin välein eturenkaan eteen poikittain BANZAIIII-asenteella ja hampaat kiinni renkaaseen. Tietenkin kielsin ja ojensin, ja se auttoi aina alle puoleksi minuutiksi. Palkkasin Marlonia niinä sekunteina kun hampaat eivät uponneet etupyörään Hymiö grinSilloin viikko sitten onnistuin muutamaan kertaan nousemaan satulaan ja Marlon malttoi jopa ihan puoli minuuttia reuhtoa eteenpäin fillarin vieressä kunnes kiskaisi niin lujaa hihnasta että piti aina äkkiä hypätä pyörän päältä alas etten kaatunut. Eli hommasta ei tullut oikein mitään. Minä olin silloin lähestulkoon täysin vakuuttunut, että tuo rakas korstoni kykenee noin kahden vuoden kuluttua aikaisintaan juoksemaan pyörän kanssa..jos ylipäätään koskaan. Toisaalta ajattelin, että eipä meillä ole mihinkään kiire tässä eikä Roomaakaan päivässä rakennettu Hymiö smile Sanoinpa vain ääneen, että paljon saa vettä Aurajoessa virrata ennen kuin Marlonin kanssa lenkeillään polkupyörän kanssa. Vähänpä tiesin. Tai oppimista tapahtuu aina ja jokahetki ja kaikkialla, ja vähäisinkin oikeaan aikaan suoritettu palkkaus kantaa hyvää hedelmää. Minähän palkkasin ja kehuin Marlonia silloin ihan ekalla kerralla, kun sain pojan edes sekunnin kävelemään pyörän vieressä niin, ettei vedetä eikä renkaan kimppuun hyökitä eikä sitä rengasta haukuta. Se ei minulle ollut yllätys, että tässä pojassa on valtavasti resursseja tähän(kin) hommaan - Marlonin rakenne, liikkeet, koko ja itse koko habitus ovat mielestäni suorastaan huutaneet tasaista, kestoltaan pitkää rasitusta, jonka aikana se pääsee toteuttamaan kroppaansa ladattua potentiaalia. Olen itse aina ollut sitä mieltä, että juuri tämän koiran ainakin pitäisi päästä kunnolla juoksemaan ja liikkumaan pyörän kanssa. Marlon on aina niin onnellinen kun se pääsee juoksemaan. Tiesin sen, ja tiesin että tältä kaverilta saa hienoa ravia pyytämättä - ja tänään saimme sen tapahtumaan. Mahtava fiilis!

Jännä juttu on myös nämä koirien liikkeet - ja miten ne liikkuvat ja miten reagoivat vauhtiin jne. Tätä on myös ollut tässä mielenkiintoista seurata ja tehdä huomioita. Mimi esimerkiksi lähtökohtaisesti innokkaana ja helposti intoutuvana koirana haluaisi aina ensiksi hieman riuhtaista menoksi ja lähteä hurjaan laukkaan. Mimi tarjoaa aina ensin laukkaa. Laukka on Mimille itselleen askellaji nro 1. Mimi vaikuttaakin monesti villiltä oriilta, joka on juuri laskettu laitumelle. Toisaalta Mimi on hyvin viisas ja myös hyvin tottelevainen koira, joka osaa kuunnella nykyään jo käskyjä ja ottaa hyvin ohjeita vastaan. Esimerkiksi sille oli suorastaan naurettavan helppoa opettaa miten pyörän kanssa käännytään vauhdissa kurveissa ja risteyskohdissa tai että miten toisiin koiriin ei reagoida kun ollaan pyöräilemässä. Mimin saa helposti vaihtamaan laukasta raviin, kun kevyesti nyppäisen hihnasta, ja toppuutan vauhtia, ja sanon RAVI. Tätä tein parin ekan lenkkimme aikana runsaastikin, ja tänään huomasin, että minun tarvitsi vain sanoa RAVI ja Mimi vaihtoi raviin, ja kun kehuin sitä se piti ravia yllä. Eli oppi nopeasti mitä haluan sen tekevän. Haluan tasaista ravia tasaisella, suht rennolla temmolla, ja sitä tulee tästä eteenpäin.

Marlon sen sijaan tarjoaa aina ravia; se vaihtaa laukkaan vain äärimmäisessä "pakossa" eli jos vauhti nousee yllättäen, mutta vaihtaa välittömästi heti raviin takaisin. Marlon on ravuri Hymiö smile Hymiö smile Tällä treenaamisella minä haluan saada Marlonin upeisiin liikkeisiin sitä draivia eli takapotkuun voimaa. Ja tietysti kroppaa timmimpään kuntoon. Ihan näyttelykehiäkin ajatellen Hymiö smile Tärkeintä ja antoisinta on tietysti se, että näkee koiran nauttivan ja se onnellisuus mikä syntyy yhteisestä antoisasta tekemisestä ja siitä yhteisestä "laatuajasta"keskenään. Tämä on erityisen tärkeää kun on isompi lauma - että jokainen saa vuorollaa omistajansa jakamattoman huomion vain itselleen ja parasta jos jonkin kivan yhteisen tekemisen kautta.

Neiti Lucy oli tänään elämänsä ensimmäistä kertaa kokeilemassa juoksemista pyörän kanssa. Ja mikä hmeellinen pikku olento tuo Lucy onkaan - kukaan ei olisi koskaan voinut menostamme päätellä että olimme ihka ekaa kertaa radalla Hymiö smile Hymiö smile Lucy nimittäin toimi tässäkin jutussa niin kympillä etten voinut taaskaan kuin onnellisena vain ihmetellä. Lucy lähti heti ravaamaan tasaiseen tahtiin pyörän vierellä ikään kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Ja tasaista, kaunista ravia. Ei laukkaa, ei höntyilyä, ei mitään mikä olisi häirinnyt suoritusta. Se oli uskomatonta. Ja upeaa. Ja sama juttu kuin Marlonilla - Mikä mieletön keskittymiskyky!!!

Eli Kiitos Noran innokkaan esimerkin ja runsaan tiedon aiheesta, me olemme nyt löytäneet todella antoisan uuden harrastuksen, joka tuottaa meille kaikille hyvää oloa ja mieltä sekä kohottaa meidän kaikkien kuntoa!

Tästä on mahtavaa jatkaa!"

 Mimi ja menopeli Viikin koetilan maisemissa

 Lisäksi tietysti koirapuistoilemme ainakin viitenä päivänä viikossa...ellei sitten treenata polkupyörälenkkejä enemmän, koska joka paikkaan ei vain 24 tunnin puitteissa ehdi/jaksa/pysty ja pohja se on minunkin kunnollani :) :)

Lenkit kauniissa ympäristössä virkistävät mieltä. 

Ja sitten otetaan tietysti myös rennosti kaiken säätämisen välillä...

Väliin taas kauniit kuvat kotikallioiltamme; mitä upeita auringoslaskuja olemmekaan saaneet tänä syksynä ihastella!

 Näin kauniin ruskan aikana minusta kehkeytyikin oikea "lehtikuvaaja". Tämä kyseinen pihlaja lienee peräisin Koreasta tiesi eräs tuttavani kertoa. Sen nimi ei juuri nyt muistu mieleen...

 Puistossa saa koirista aina välillä napsittua ihan hyviä seisomakuviakin kun malttavat olla hetken paikallaan ! Tässä Mira. 

 Maisa

Tässä syksyn aikana on tullut pariin otteeseen vierailtua Annie Oakleyn eli Islan kotona Espoossa. Islakin on jo iso tyttö, ja aivan äitinsä Mimin kaltainen! Todella suloinen, vilkas, yltiösosiaalinen, iloinen ja myös ihanan jääräpäinen tyyppi :) Luonteeltaan aivan kuin Mimi <3

Minä trimmasin Islaa kahteen otteeseen, koska Isla on, kuten äitinsä...Tukkajumalatar :) Viime käynnillä saatiin karvan alta esiin näin suloinen tyttö, ja vielä jäi hieman siistittävää ennen kuin voin sanoa olevani tyytyväinen trimmiin. 

 Trimmauskuvat Mervi Laakso

Isla tykkää trimmaamisesta ihan yhtä paljon kuin vanhempansakin :) joten homma oli hikinen! Ja tilaisuuden koitettua Isla yritti hiipiä yläkertaan piiloon.....

...tämä ei auttanut....karvaa lähti ison pussillisen verran...tässä puolet "saaliista"

Luonnossa liikkuessaan on saanut toden totta nauttia väreistä ja ihastella toinen toistaan kauniimmissa väreissä hehkuvia pensaita ja puita. Nyt näyttää tämä väriloisto olevan taas taaksejäänyttä elämää, ja nyt kauneutta pitää hakea paljaan eteerisestä maisemasta...

Tässä viimeisimpiä kuvia Lucyn toisesta ihanasta siskosta, Fanniesta. Fannien kuvat: Nora Vilva

Meidän viisikkomme pitää nyt pyörälenkeistä parin päivän treenitauon.... 

...ja keskittyy keräämään voimis uusiin koitoksiin ja harrasteisiin. Tarkoituksena olisi vielä tämän vuoden puolella lähteä treenaamaan keinoluolille ainakin Maisan, Marlonin ja Miran kanssa, jotka ovat ensikertalaisia. Lucyn kanssa sitten ensi keväänä, ja Mimin kanssa jossain vaiheessa lut-kokeisiinkin tekisi mieli mennä taas kokeilemaan. 

Erkkari ja koirapuistoilua

Erkkarissa 

eli Parsonien Erikoisnäyttelyssä tuli käytyä 4.10. Meiltä oli edustamassa kehissä Luci ja siskonsa Fannie, pikkupentuluokasa 5-7kk, johon oli ilmoitettu 14 pentua.

Nora ja Fannie esiintyivät upeasti ja sijoittuivat hineosti luokkansa kolmansiksi. Oi kun olen heistä ylpeä; Nora ja Fannie ovat upea pari ja tulevat varmasti vielä niittämään menestystä näyttelykehissä!

Itse iloitsin suunnattomasti meidän oman pikku-Lucin upeasta esintymisestä. Aluksi Luci suurinpiirtein haukkui ja räksytteli ja reuhasi hihnassa noin tunnin, ja halusi tietty tutustua ihan kaikkiin ja painia ihan kaikkien kanssa. Puolitoista tuntia teki tehtävänsä, ja kun meidän kehämme sitten oli vuorossa, niin sain hienosti Lucin ontaktiin ja Luci esiintyi ja poseerasi kuin kokeneempikin koira konsanaan! Se oli minulle se päivän Palkinto :) Luci sai hyvän arvostelun, mutta ei ollut tuomarin mieleen niin paljon että olisi sijoittunut. Tästä on hyvä jatkaa, ja olenkin jo suunnitellut ensi talven ja kevään näyttelykalenteria Lucille. 

Tässä hienot edustuskuvat Fanniesta. neljäntenä muuten kuva Fannien uskomattoman upeasta isästä, Enzosta, joka voitti koko Erkkarin (taas!) Yhdennäköisyys isän ja tyttären kesken on hämmentävä. Omena ei tosiaan ole pudonnut kauas puusta ;)

Kuvat on ottanut Ilona Heinonen.

...ja sitten Fannien isä Enzo <3

Ja meillä ei TIETENKÄÄN ollut itsellä kunnon kameraa mukana, joten Lucista emme itse saaneet yhtään kuvaa. Valaistus Lägi-hallissa oli erityisen erikoisen KELTAINEN, joten siinä olikin kuvaajille haastetta. Sain kuitenkin yhden otoksen Lucista, jonka on napannut Mimin iskän Ossin emäntä Katja Yrjölä. Kiitos vain Katja kuvasta :) :) Tässä kuvassa Luci ei ole nyt ihan parhaimmillaan, kun emme olleet vielä kisaamassa kehässä vaan ihan vain pönöteltiin ja odoteltiin :) eli otettiin vähän rennommin. Ihan hyvin Luci kuitenkin tuossakin seisoo ikäänsä nähden :)

kuva: Katja Yrjölä

Mitäs muuta sitten ollaan tehty? No lenkkeilty metsissä ja metsien vieressä ja syöty paljon kaninpapanaa (en minä :D ) Päätin taas aloittaa käymään koirien kanssa päivittäin koirapuistossa, jossa saavat riehua ja juosta vapaina. Enää kun en viitsi/uskalla juoksuttaa näitä metsissä vapaina, kun täällä on tosiaan noita supeja ja mäyriä aika paljon enkä tosiaan halua että tuo viisikko säntää laumana mihinkään mäyrän luolastoon...

Tosiaan, meillä on hyvät puistot tuossa ihan lähellä, ja siellä saavat päivittäin reilun tunnin ajan kirmata vapaina. Ja kyllähän nuo juoksevatkin!! Varsinkin Marlon,Mira ja Luci juoksevat tuulen nopeudella. Olenkin alkanut harkitsemaan, että noiden kanssa pitäisi alkaa ehkä treenata ratajuoksua vinttikoiraradalla. 

Välillä tietysti hengähdetään...ja sitten taas räksytetään siinä toivossa että jotain taas tapahtuisi...

Mimin ilme kertoo kaiken.....

Välillä myös seistä pönötettiin ihan mallikkaasti :) ja napsin tietysti kuvia :)

Maisa 3v8kk

Mira 8kk

Marlon 2v2kk

Näyttelytreenii, pönötysharjoituksia ja kuvauksia

Tänään sitten vihdosta viimein saatiin kuvattua nämä nuoret neidit. Mira täytti 7 kk 8.9 ja Luci täytti jo kokonaiset 6kk 10.9. Tänään oli meidän hääpäivä (16v), joten mikäs sen sopivampaa kuin juhlistaa sitä tällä tavoin :) :)

Pikkulikat veti ihan ekan oikean näyttelytreenin tosi hyvin!!! Olinpa oikein positiivisesti yllättynyt :)
Mira varsinkin, joka omaa aimo annoksen miellyttämisen halua, hoksasi aivan saman tien jutun jujun ja käveli ja poseerasi kuin vanhakin tekijä!

Kaikilla koirillani toimii kaikkein parhaitan vapaa seisottaminen; eli minä en kyyki maassa ja "laskostele" koiria asentoihin jne. vaan seisotan ne vapaasti eli koira ottaa itse oma-alotteisesti kauniin seisoma-asennon pyynnöstä/käskystä. Onnistui ainakin taas näidenkin kanssa heti ekalla kerralla :) Jopa Lucyn kanssa, joka oli välillä kiinnostuneempi pupun papanoista (joita pihallamme on paljon!) sekä pensaissa pörräävistä pikkulinnuista. Ja hienostihan se Lucikin seisoi ja poseerasi, vai mitä mieltä olette kuvien perusteella? Itseltäni meinasi melkein itku päästä, kun ihastelin meidän kaunottaria :) Miten ne ovatkin niin edustavan ja ihastuttavan näköisiä. Eivätkä ainoastaan näköisiä, vaan ovat luonteiltaankin ihastuttavia tyyppejä :)

Lumoava Lucy

..

Tässä kuva Lucista heinäkuun alusta.

Mira

Marlon oli mukana pihalla, ja pitihän meidän Marlosenkin kanssa ottaa hieman treeniä. Ja hyvin Marlon veti! Wohoo, koira, joka on inhonnut pöydällä seisottamista ja dissannut sitä ihan todella, näyttää nykyään jopa tykkäävän siitä :) Kävin Marlonin kanssa toissa keväänä muutamia kertoja näyttelytreeneissä (ja hyvä näyttelykurssinvetäjä muuten olikin!) ja kyllä muuten tänään aivan selvästi huomasi, että poitsun kanssa on joskus treenattu tätä hommaa. Marlon kävelee ja ravaa kehää todella hyvin, ja ottaa hienon poseerauksen...ja vapaasti seisotettaessa. 

Nyt Marlonen oli hieman turhan karvaisessa kuosissa valokuvia ajatellen, sen kaunis rakenne ei niin hyvin pääse oikeuksiinsa, mutta komialta hän näyttää. Paljon olisi auttanut, jos olisin edes pippulikarvat, nivuset ja vatsanalus-karvat siistinyt, mutta kun tuli ihan extempore tämä koko touhu tänään :) (seliseli...et vaan oo viittiny...)

Kai se tuon Korstonkin kanssa joskus pitää johonkin näyttelyyn mennä kun noin hyvin esiintyy...vaikka onkin ISO :) Jos ensi kevääksi katsoisi jonkun kivan ulkonäyttelyn poitsulle :)



Laitetaas tähän seisomakuvat vielä heinäkuun alkupuolelta kun Marlon oli siistimmässä karvassa :)

Viikonloppu onkin ollut aika koirapainotteista touhuilua. Eilen lauantaina treffattiin Jane ja janen perhe Vuosaaressa. Ensin mentiin Skatanniemen koirapuistoon (olikin muuten upea puisto ja ISO!) ja puolentuntia saivat kaikki höyrytä suurimmat höyrynsä ulos. Jälleennäkemisen riemu oli silminnähtävää. Puiston jälkeen käveltiin pitkin kauniita luontopolkuja luonnonsuojelualueen metsissä, ja kyllä oli elähdyttävä elämys sekin. Kyllä täällä Helsingissä on kertakaikkiaan upeita ulkoilualueita, joissa retkeillä ja samoilla koiriensa kanssa, ei voi muuta kuin kiittää ja välillä aina ihmetellä, että hei mehän ihan oikeesti ollaankin pääkaupungissa eikä jossain ikimetsässä Kainuussa :) Puistoilun ja lenkkeilyn jälkeen menimme vielä pannukakku kaffeille Kahvila Kampelaan Aurinkolahteen. Lucy ja Jane pääsivät tutustumaan kahvilaelämään, ja hienosti meni. On muuten tosi viehättävä paikka ja kahvila tämä kahvila Kampela, suosittelen lämpimästi tutustumaan jos satutte täällä päin liikkumaan! http://www.kahvilakampela.fi/